
KUVA: Auli Nymanille kohdistettu paikallinen huomionosoitus on nähtävänä Steveco Areenan seinällä. Peli-Karhut jäädytti kotkalaisen koripallolegendan pelipaidan numero 15 vuonna 2005. Kuvanottohetkellä KTP-Basketin miesten joukkue keskeytti kentän tasossa harjoituksensa ja antoi kuvaajan olkapään takana vilpittömät aplodit Hall of Fameen kutsutulle sankarittarelle.
Tunnustus meni tunteisiin
Kotkalainen ja KTP-taustainen Auli Nyman on kutsuttu suomalaisen koripalloilun kunniakerhoon, Hall of Fameen. ”Kerho” ei ole järjestäytynyt eikä se pidä kokouksia. Kutsu on valitulle huomionosoitus lajin eteen tehdystä työstä.
Auli Nyman pääsi arvokkaaseen seuraan. Hall of Famessa on toistaiseksi 55 jäsentä, joista 11 on naisia. Koripallokaupunkinakin tunnetusta Kotkasta kunniakerhoon on aiemmin kutsuttu kahdeksan muuta tavalla tai toisella paikkakunnalla vaikuttanutta koripallopersoonaa.
Auli Nyman on otettu saamastaan huomionosoituksesta, ja tunnustus nosti tunteet pintaan.
– Olo oli yhtä aikaa liikuttunut ja kiitollinen. Arvostan tätä suuresti. Vasta tässä yhteydessä tulin miettineeksi, että mitähän sitä on vuosien varrella tullut tehtyä.
Ja paljon on hyviä asioita osunut urheilu-uran varrelle. Nyman on muun muassa valittu neljä kertaa ”Vuoden pelaajaksi” Suomessa, hän on pelannut 452 SM-sarjan ja 173 maaottelua ja tehnyt niissä paljon pisteitä.
Auli Nyman on saavuttanut neljä SM-hopeaa, neljä SM-pronssia ja kolme Suomen cup-mestaruutta. Yhtä on jäänyt kuitenkin huutamaan. SM-kultaa ei meritoituneen pelaajan mitaliketjusta löydy.
– Sitä minulta on usein kysytty, että kuinka paljon mestaruuden puuttuminen harmittaa. Voin sanoa, ettei harmita, eikä minun ole tarvinnut sen perään vuosienkaan jälkeen voivotella, vakuuttaa Auli Nyman.
– Lähimpänä mestaruus oli kaiketi silloin, kun pelasin kaksi kautta (1993–95) Vantaan Pussihukissa. Meillä oli silloin hyvä joukkue, mutta niin oli Forssan Alullakin, joka noihin aikoihin hallitsi naisten koripalloa ja voitti muun muassa seitsemän SM-kultaa putkeen (1993–99), muistelee Nyman.
Kaikkien muiden meriittien ohella Nyman nimettiin viisi kertaa naisten pääsarjan ”Vuoden puolustajapelaajaksi”. Sitä tunnustusta hän pitää jopa kunniakkaampana kuin Vuoden pelaaja-titteliä.
– Hyvä puolustuspelaaminen ei näy tilastoissa, mutta sen eteen joutuu tekemään töitä. Työnteko korostuu, vaikkei se pisteiden tekeminenkään aina niin helppoa ole, Nyman huomauttaa.
– Mitä koripalloilu on minulle antanut? Sitäkin minulta joskus kysytään. Se on tarjonnut minulle sosiaalisen ympäristön, johon olen voinut tuntea kuuluvani; jo mikrotyttönä ja aina maajoukkueeseen asti. Matkan varrella olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin, Auli Nyman listaa.
– Koripallon ansiosta olen saanut matkustaa, ja on ollut kunnia-asia edustaa Suomea. Ensimmäinen arvokisamatka olivat B-tyttöjen EM-kisat Jugoslaviassa 1985. Turnaus pelattiin Tuzlan kaupungissa, joka myöhemmin Bosnian sodassa muuttui sotatantereeksi. Naisten EM-kisoihin Espanjaan pääsin kaksi vuotta myöhemmin 17-vuotiaana, Nyman kertaa.
Auli Nymania on aina kiehtonut koripallossa se tunteiden laaja kirjo, joka liittyy ottelutapahtumaan mutta myös sen ulkopuolisiinkin asioihin.
– Voi sitä onnen määrää onnistumisen jälkeen – tai sitten se toinen ääripää; loukkaantumiset tai ohiheitto viime hetkillä vievät tosi syvälle. Jos en olisi ikinä urheillut, en ehkä olisi oppinut tunne-elämän monia sävyjä. Koris on minulle yhä edelleenkin laji, joka herättä tunnetiloja, Nyman tunnustaa.
Auli Nyman uskoo, että urheilun myötä hän on oppinut laittamaan asioita oikeaan arvojärjestykseen ja oikeisiin mittasuhteisiin – varsinkin se jälkeen, kun omat lapset syntyivät.
– Pelasin vielä silloin, kun Vili ja Vaula olivat pieniä. Heidän kauttaan oppi suhteellisuudentajua. Ei sillä tappiolla, joskaan ei voitollakaan, ollut niin suurta merkitystä, kun astui lasten kanssa salilta ulos.
Auli Nyman siirtyi koulupenkiltä suoraan työelämään valmistuttuaan Kotkan puutalousoppilaitoksesta metsätalousinsinööriksi 1994.
– Korisammattilainen en ole koskaan ollut, vaikka sellaiseenkin elämään olisi ollut mahdolisuus. Espanjaan olisi voinut päästä hieman alle kolmikymppisenä. En lähtenyt eikä ole kaduttanut.
Nyt myöhemmillä vuosilla Auli Nyman on antanut energiaansa KTP:n juniorikoripalloilulle.
– Seuratoiminnassa tekemistä riittää. Juniorityö on tärkeää, ja sille uhrattu aika on ollut antoisaa. Toivottavasti selviydymme pian tästä koronasta, ettei se enää kohtuuttomasti vie voimavaroja, Auli Nyman huokaa.
Hall of Fame
o Suomen koripallon ”Hall of Fame” on Suomen Koripalloliiton ja Veikkauksen vuonna 2009 käynnistämä kunniakerho. Hall of Fameen valitaan henkilöitä, jotka ovat omalla henkilökohtaisella panoksellaan edesauttaneet merkittävästi maajoukkueen, seuran tai paikkakunnan toimintaa ja olleet samalla osana Suomen koripallon historiaa.
o Kunniakerhoon valitaan uusia jäseniä vuosittain, ja nimien julkistaminen tapahtuu Koripalloliiton tapahtumissa. Valinnoista vastaa Koripalloyhdistyksen hallitus asiantuntijaraatien ehdotusten perusteella.
o Hall of Fame tunnettiin aluksi nimellä ”Koripalloliiton legendat”, mutta nykyisin käytetään Hall of Fame -nimitystä. Kunniakerhoon voidaan nimetä myös niin sanotusti postuumisti eli henkilön kuoleman jälkeen.
o Suomen koripallon Hall of Famessa on toistaiseksi 55 henkilöä, ja heistä tavalla tai toisella kotkalaistaustaisia ovat Nils Fabricius, Erkki Hiltunen, Kari Liimo, Pekka Litmanen, Auli Nyman, Risto Piipari, Larry Pounds, Eero Saarinen ja Veikko (Ville) Vainio.
o Suomi–Serbia-ottelun yhteydessä 30.11.2020 kutsun Hall of Fameen saivat Leena Hakola (os. Roiha), Pekka Litmanen, Klaus Mahlamäki, Uolevi Manninen, Rauno Mäkelä, Mervi Nurmi, Auli Nyman (os. Grönroos), Erkki Saaristo, Pentti Toivonen ja Raimo Vartia. Täydellinen kunniakerhon nimilista valintaperusteluineen löytyy Koripalloliiton verkkosivuilta basket.fi .
Auli Nyman (os. Grönroos)
o Syntynyt: 28.3.1970 Kotka
o Perhe: poika Vili 22, tytär Vaula 17
o Opiskelu-ura: metsätalousinsinöörin tutkinto Kotkan puutalousopistosta 1994. Vuosi opiskelua Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa Yhdysvalloissa 1989–90.
o Työura: asiakaspalvelupäällikkö satamaoperaattori Steveco vuodesta 1994.
o Kasvattajaseura: KTP, muut seurat: Merikoris, Peli-Karhut, Vantaan Pussihukat
o Pelaajaura seurajoukkueissa: 20 kauden aikana SM-sarjassa 452 ottelua joissa 7019 (15,5 ka.) pistettä ja 4639 (10,3) levypalloa.
o Maajoukkueura: 173 maaottelua joista 133 naisten maajoukkueessa ja niissä 1514 (11,4) pistettä. Mukana EM-lopputurnauksessa 1987.
o Saavutukset: neljä SM-hopeaa, neljä SM-pronssia, kolme Suomen cup-mestaruutta ja viisi cup-hopeaa. Lukuisia hyviä sijoituksia ikäihmisten koripallon MM-turnauksissa.
o Valinnat: neljästi ”Vuoden pelaaja” ja viidesti ”Vuoden paras puolustuspelaaja”. Tuorein valinta: kehitysvammaisten Unified-koripallon ”Vuoden partneripelaaja 2019”.
o Muuta: pelasi ensimmäisen naisten pääsarjaottelun (20.2.1982) 12-vuotiaana ja viimeisen (PeKa–Catz) 6.2.2010. Peli-Karhut on jäädyttänyt Nymanin pelipaidan, ja muisto siitä on nähtävissä Steveco Areenan seinällä.
Auli Nyman toimii edelleen aktiivisesti koripallon parissa. Hän kuuluu mm. KTP:n juniorikoripallon (KTP Koripallo ry.) hallitukseen. Nyman pelaa edelleen kotkalaisessa Täydelliset Naiset-seurassa, jonka perustajajäsen hän on. Nyman oli 22-vuotiaana 1992 perustamassa myös Merikoris-nimistä seuraa, joka toimi muutaman vuoden kotkalaisen naiskoripalloilun lippulaivana.
TEKSTI ja KUVA: Matti Järvinen