KUVA: KTP-Basketin haastekampanjan ”isä” Tapani Piipari heitti haastepallon pojilleen Pasille (vasemmalta), Janille ja Juhalle. Jälkikasvu tarttui syöttiin ja jatkoi haastetta. Nyt kampanja etenee jo mukavasti lumipalloilmiön lailla.

KUVA: KTP-Basketin haastekampanjan ”isä” Tapani Piipari heitti haastepallon pojilleen Pasille (vasemmalta), Janille ja Juhalle. Jälkikasvu tarttui syöttiin ja jatkoi haastetta. Nyt kampanja etenee jo mukavasti lumipalloilmiön lailla.

”Nyt on meidän vuoromme antaa”

KTP:n uskollinen kannattaja Tapani Piipari käynnisti haastekamppanjan oman seuransa pelastamiseksi koronakurimuksesta. Piiparin perhe on saanut vuosien varrella paljon KTP:lta, ja ”nyt on samanhenkisten aika tulla talkoisiin”.

Miesten Korisliigaa on marras-joulukuun totaalisen koronatauon jälkeen pelattu tyhjille katsomoille, ja ilmeiseltä näyttää, että ilman yleisöä mennään helmikuun puoliväliin asti.

Helmikuun 14. päivänä tautitilanne arvioidaan taas kerran, ja voimassaolevat rajoitukset vahvistetaan. Suuri uhkakuva on, että pelihallien ovet pysyvät katsojilta suljettuina kevään vihoviimeiseen finaalin asti, toteaa KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström.

Urheiluseuroille tilanne on vähintäänkin ahdistava ellei peräti sietämätön. Kilpailutoiminnasta aiheuttavat kulut ovat vakio, mutta tulonmuodostus on maksavan yleisön puuttuessa lähes nolla.

Jyrki Lindström povasi taloudellisia vaikeuksia jo syksyllä ja arveli silloin rahojen riittävän ”ehkä jouluun asti”. Nyt ollaan jo uuden vuoden puolella, eikä lappua ole tarvinnut onneksi panna vielä luukulle.

Erilaisia selviytymiskeinoja on keksitty ja kehitellään koko ajan. Hyvä veto oli kannattajalippujen lanseeraaminen, jolla toivoimme fanien ostavan ”katsomonpaikan”, vaikka joutuisivatkin seuraamaan pelejämme television välityksellä kotisohvalta, kertoo Lindström ja jatkaa: – Fanilippuja on myyty ihan kivasti, ja se on ollut meille tarpeellinen ”pelastusrengas”.

KTP-Basket oli ensimmäisten joukossa kauppaamassa kannatuslippuja, ja tätä esimerkkiä ovat seuranneet nyt jotkut muutkin liigaseurat.

KTP:n vannoutunut kannattaja Tapani Piipari (76), joka laskee nähneensä vuosien varrella noin 1000 KTP:n ottelua, funtsasi aikansa ja käynnisti lippukampanjasta kehittyneemmän version. Hän haastoi julkisesti kolme poikaansa ostamaan kannatuslippuja, ja Pasi (55), Jani (45) ja Juha (38) tarttuivat heti syöttiin.

Nyt haasteketju elää lumipalloilmiön lailla. Piiparin jälkikasvu on jatkanut haastetta, ja ilman suurempaa hälyä kampanjassa on mukana jo kymmeniä uusi henkilöitä ja joitakin yrityksiäkin.

Tällaisia ideoita ja ideanikkareita ja tarvitsemme, ja olemme kiitollisia kaikille, jotka ovat tukenamme, Lindström ilmoittaa.

Tapani Piipari on paljasjalkainen kotkalainen ja kuutsalolaisia, jolla ei ole kuitenkaan saaressa pysyvää majaa niin kuin monilla samannimisillä.

KTP on ollut aina minun seurani. Oma urheilu-urani ei ollut kummoinen, mutta vihreä-valkoista väriä olen tunnustanut ja kannustanut koko ikäni. Muistan Nielsenit, Bärlundit ja Paakkarit jo Kotekon alasalista, ja Haukkavuoreltakin on paljon mukavia muistoja.

– ”Haukalla” debytoi 1970-luvulla KTP:n ensimmäinen jenkki, Wayne Kemp. ”Väinön” tulo oli iso asia Kotkan koripalloilulle. Hän opetti paljon oikeasta asenteesta. Vain vähän päälle 190-senttisenä Kemp oli yksi SM-sarjan parhaista levypallomiehistä, kehuu Piipari.

Hyviä amerikkalaisia on ollut Kotkassa sen jälkeenkin. ”Laurihan” (Larry Pounds) on tietysti oma lukunsa, mutta lähtemättömän jäljen meidän poikiinkin teki aikanaan Darrin Fowlkes, muistelee isä-Piipari.

Tapani Piipari ei äkkiseltään muista yhtään yksittäistä KTP:n ottelua matkan varrelta, mutta isossa kuvassa tulee kyllä mieleen monta riemun vuotta. – Mestaruuksia ja muita mitalisijoja on ollut aina mukava juhlia.

Piiparilla ja vaimollaan Kaarinalla on ollut KTP:n kausikortti jo vuosikymmeniä, mutta tämä kausi tekee nyt poikkeuksen.

Kuulun riskiryhmään, ja hengen pitimiksi on ollut pakko pysytellä poissa Steveco Areenalta. Nyt kun katsomoon ei pääse muutenkaan, niin kompensoidaan sitä sitten näillä haasteilla.

Tapani Piiparin kiintymys urheiluun ja KTP:hin on jatkanut kulkuaan suvussa. Pojat ovat pelanneet aikanaan ”omasssa seurassa” jalkapalloa ja koripalloa, ja liikunnallisuus on pysynyt kaikilla yhä matkassa.

Pasi pelasi 1980-luvulla jalkapalloa KTP:n edustusjoukkueessa 1. divisioonatasolla, ja nyt myöhemmin hän on innostunut triathlonista. Täysmatkan kisa Tahkolla toissakesänä oli pojalta kova suoritus, kehuu ylpeä isä.

Janin laji on ollut lopulta golf, jota hän harrastaa edelleen. Nuorena Jani sijottui joskus juniorien SM-kisoissa kymppisakkiin. Juha pelasi junnuvuodet korista KTP:ssa ja kävi joskus vuosituhannen vaihteessa edustusjoukkueen porteillakin, mutta nyttemmin jäähdyttely alasarjoissa riittää, luettelee Tapani Piipari.

Juha Piipari työskenteli KTP:n jalkapallon toiminnanjohtajana vuodenpäivät (2012–13) – eli niihin aikoihin kun lyhyt-KTP ja pitkä-KTP (FC KooTeePee) panivat hynttyynsä fiksusti yhteen. Tänä päivänä hän on asiakkuuspäällikkö vakuutusalalla ja joutunee vastaamaan kannatuslippukampanjahaasteeseen myös siinä roolissa.

LähiTapiola Kaakkois-Suomi sai yrityksenä haasteen ensimmäisten joukossa, ja meidän on vastattava huutoon. Tuemme jatkuvasti alueemme urheiluseuroja ja lähdemme mukaan myös tähän haastekampanjaan, Juha Piipari vakuuttaa.

Tapani Piipari tiivistää yksiselitteisesti, mikä KTP:ssa kiehtoo, mistä syntyi haastekampanjaidea, ja miksi hän haluaa antaa sille ”kasvot”.

Vuosien varrella KTP on tarjonnut meidänkin pojillemme harrastuksen ja koko perheelle draamaa, jännitystä ja ilonhetkiä. Korona on nyt ajanut seuran ahdinkoon, ja se meidän tulee huomioida. KTP on antanut meille paljon, ja nyt on meidän vuoromme antaa!

KTP-Basketin kannatuslippukampanjan haasteita 24.1.2021 kello 12.00 mennessä:

Tapani Piipari haastaa kannatuslippukampanjaan poikansa Janin, Juhan ja Pasin kunkin 100 eurolla.

Jani Piipari on ”tietysti mukana” ja haastaa talkoisiin ihan millä summalla vaan Pasi Riialin, Pertteli Tuutin ja Pekka Tuhkasen.

Juha Piipari on mukana ja haastaa millä tahansa summalla ”Suomen parhaan toimitsijapöydän” eli Mikko, Kimi, Pasi, Hannu, Anni, Petra, Laura, Nuran ja Hanna.

Pasi Piipari vastaa haasteeseen ja haastaa mukaan lentopallon erikoisseura Tonnikalat.

Pasi Riiali vastaa haasteeseen ja haastaa KTP P07-staffin; Niko Arola, Pasi Leppänen, Jani Nykänen, Janne Pettersson ja Pasi Honkanen, haluamallaan summalla.

Pertteli Tuutti vastaa haasteeseen: ”Mukana näin hyvän asian puolesta!” Hän haastaa sopivalla summalla mukaan Jussi Karjalaisen, Tommi Karjalaisen, Antti Taiston ja Akitsu Nurmelan.

Pekka ”Uuno” Tuhkanen vastaa haasteeseen ja haastaa Esa Kuparisen, Jarkko Järnstedtin ja Markku Anttilan. ”Toivottavasti haasteet löytävät myös sinne Kymijoen Aasianpuoleiselle rannallekin”.

Petra Kunelius vastaa haasteeseen ja haastaa mukaan Timo Kuneliuksen, Maikku Vahvasen ja Satu Stenin.

Laura Pusenius mukana haasteessa ja haastaa millä tahansa summalla mukaan talkoisiin Teuvon, Mirkan, Jounin, Markuksen, Mian, Heidin, Tuhtin ja Karin.

Mika Lanki vastaa haasteeseen ja haastaa sopivaksi katsomallaan summalla Mauri Laihon, Mika Antilan ja Matti Järvisen.

Joni Lanki ottaa haasteen vastaan ja haastaa sopivaksi katsomallaan summalla Esa Grenmanin, Kari Hannuksen ja Riitta Lankin.

Esa Grenman vastaa haasteeseen ja haastaa mukaan Heidi Grenmanin ja Annika Oubban valitsemallaan summalla.

Riitta Lanki vastaa haasteeseen ja haastaa sopivaksi katsomallaan summalla Mika Arolan ja Jarkko Hulkkosen.

Jarkko Hulkkonen vastaa haasteeseen ja haastaa sopivaksi katsomallaan summalla Matti Gammelinin ja Jani Liikasen.

Kari Hannus vastaa haasteeseen ja haastaa Jukka Huhtasen ja Markku Ahtin sopivalla summalla.

Sami Mykrä vastaa haasteeseen ja haastaa Junnu-KTP:n hallituksen muut jäsenet sekä Kauhajoen kovimman KTP-fanin Pertti Holman sopivaksi katsomallaan summalla.

Pertti Holma vastaa haasteeseen ja haastaa mukaan kaikki KTP 04-perheet parhaaksi katsomallaan summalla. ”Mukavia muistoja ja hyviä ystäviä jäi poikien superliigasta”.

Mari ”Namu” Räinä on mukana haasteessa ja haastaa edelleen kaikki järjestämillään fanireissuilla mukana olleet matkalaiset kympillä. ”Teidät on haastettu, että päästään jatkossakin katsomoon ja reissun päälle”.

Manu Backman haastaa yksityishenkilönä kaikki ei-kotkalaiset KTP-Basket-fanit 50 eurolla.

Yrityksenä Backmanin Täystuho haastaa 500 eurolla Tammisen, Paperallin, Cukcan, Stevecon, LähiTapiolan ja Kymen Sanomat.

Kari Salo vastaa haasteeseen ja haastaa sopivaksi katsomallaan summalla Mika Lankin, Joni Lankin, Sami Mykrän ja Matti Metsolan.

Stark vastaa yrityshaasteeseen ja haastaa mukaan 300 eurolla K-rauta Kotkan, Matto-Kotkan, RTV-Kotkan ja Prisma Kotkan.

Jos nimesi ja haasteesi puuttuvat listalta, olethan yhteydessä heli.a.toikka@gmail.com. Lista päivittyy sitä mukaa, kun haasteita tulee. Kampanjahaasteet haastajat ja haastetutjulkaistaan tästä lähtien KTP-Basketin verkkosivuilla aina sunnuntaisin. Julki tuodaan edeltäneen viikon aikana esitetyt haasteet.

KUN HALUAT HAASTAA TAI VASTATA HAASTEESEEN, TOIMI NÄIN:

o maksa sovittu summa KTP-Basketin tilille FI89 3131 1001 4670 87 tai Mobile paylla (67661)

o kirjoita sähköpostiosoitteesi maksun viestikenttään

o ole yhteydessä niihin tahoihin, jotka haluat haastaa ja kerro heille tämä sama

o lähetä sähköposti osoitteeseen heli.a.toikka@gmail.com ja kerro, kenet haastat tai kenen haasteeseen vastaat

o kun maksusi näkyy KTP-Basketin tilillä, luemme sieltä kirjoittamasi sähköpostiosoitteen ja lähetämme Sinulle kannatuslipun(t)

o kannatuslippu on keräilylippu eikä se oikeuta otteluun sisäänpääsyyn

o jokaiseen kotipeliin tulee uusi lippu eli voit ostaa kannatuslipun vaikka jokaiseen otteluun

TEKSTI ja KUVA: Matti Järvinen

Yhteistyökumppanit

2021-03/port-of-haminakotka-logo-1-rivi-rgb
2019-05/autosuni-logo
2019-05/dakar-petrooli
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/image001i
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kotkanklubi
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/logo-fin-fi
2019-05/nordea-masterbrand-500px-rgb
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/rudus-logo
2019-05/si
2019-05/spalding-logo-hirez
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/logo-colour-rgb
2020-10/1603295200_stark-logo
2021-06/kso
2021-06/players

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency