Perjantai-illan kotiottelusta Vilpasta vastaan on luvassa jännittävä kamppailu. Kuva: Mikko Mäkelä

Perjantai-illan kotiottelusta Vilpasta vastaan on luvassa jännittävä kamppailu. Kuva: Mikko Mäkelä

”Vilpas on sarjataulukon sijoitustaan parempi joukkue”

Yläraajavammaansa kuntouttava Topias Kuukkanen odottaa tasaista ottelua Salon Vilpasta vastaan. Lapualla kärsitty tappio on unohdettu ja siitä otettu opit talteen.

Topias Kuukkanen loukkasi yläraajansa sarjakauden toisessa ottelussa. Nyt on käynnissä vamman kuntoutus ja kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti.

– Ei ole onneksi tullut takapakkia. Olen päässyt harjoittelemaan kahden viikon ajan kontaktittomasti. Jos kaikki menee edelleenkin hyvin, tavoitteena on päästä täysillä mukaan maajoukkuetauon jälkimmäisellä viikolla, Kuukkanen kertoo.

Kuukkanen on joutunut katsomaanotteluita sivusta, mikä on ollut erilaista kuin mihin hän on tottunut.

– Olihan ne ensimmäiset ottelut hieman erikoisia ja niitä jännitti enemmän kuin koskaan kentällä. Nyt olen sinut asian kanssa ja on hienoa, että sain mahdollisuuden toimia kolmantena silmäparina valmennuksen apuna. Sitä katsoo peliä nyt aivan eri vinkkelistä kuin pelaajana, Kuukkanen sanoo.

Perjantaina Steveco Areenalle KTP-Basketin vieraaksi saapuu Salon Vilpas, jonka alkukausi on ollut vähintäänkin haasteellinen. Viidestä ensimmäisestä ottelustaan salolaisjoukkue pystyi voittamaan vain yhden, mutta sen jälkeen Vilpas on voittanut kaksi kolmesta ottelustaan. Viimeisimpänä Vilpas kaatoi Salohallissa Kouvot korein 109–105.

– Vilpas on sarjataulukon sijoitustaan parempi joukkue. Olen seurannut tarkasti joukkuetta ja sieltä löytyy tuttuja pelaajia. Vilppaalla on laadukas joukkue ja täytyy muistaa, että heillä oli jo viime vuonna haasteita kauden alussa, mutta silti selvittivät tiensä finaaleihin, Vilpasta kausina 2016–18 edustanut Kuukkanen muistuttaa.

Kuukkanen sanoo KTP:n ottaneen opiksi tappiollisesta Lapua-ottelusta.

– Olemme eläneet alkukauden aikana nopeista hyökkäyksistämme ja nyt emme päässeet tekemään niitä samassa mittakaavassa. Saimme turpiin levypallotaistelussa, sillä Lapua nappasi peräti 16 hyökkäyslevyä. Jouduimme pelaamaan hieman erilaista viisi vastaan viisi -peliä. Tästä pitää ottaa oppia ja varmasti tällaista on luvassa jatkossakin, varsinkin vieraissa. Se on vain hyvä, että seuraava ottelu on ohjelmassa nopeasti, Kuukkanen ruotii.

KTP-Basket–Salon Vilpas. Korisliigaa perjantaina 4.11. kello 18:30 Steveco Areenalla.

Tervetuloa kannustamaan KTP voittoon! Tiesithän edullisista perhelipuista? 35 euron lipuilla on mahdollista seurata ottelua pääkatsomon laidoilta tai alakatsomosta. Perhelipulla pääsee sisään 3–5 henkilöä, joista aikuisia voi olla 1–2.

Yhteistyökumppanit

2022-09/jako-logo3
2021-09/mm-kotkamills-rgb
2021-03/port-of-haminakotka-logo-1-rivi-rgb
2019-05/autosuni-logo
2022-09/footer-filmbutik-logo
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2021-10/kotkan-energia-vaakalogot-kotkanenergia-rgb-vaaka-logo-vihrea
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/si
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/1603295200_stark-logo
2021-06/kso
2021-06/players

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency