
Roope Mäkelä jakamassa ohjeita joukkueelleen ennen ottelun alkua. Kuva: Mikko Mäkelä.
Roope Mäkelä jatkaa KTP:n peräsimessä
– Allekirjoitin jatkosopimuksen hyvillä fiiliksillä. Arvostan sitä, että seura oli kiinnostunut sopimuksen teosta jo tässä vaiheessa kuluvaa kautta, sillä tämän kauden juttujen lisäksi tässä rinnalla rakennetaan jo ensi kautta, Mäkelä sanoo.
KTP:llä on tällä hetkellä vaikea pelillinen vaihe, sillä joukkue on voittanut vain yhden ottelun edellisestä kuudesta kamppailustaan. Runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi ottelua ja kotkalaisjoukkue omaa vielä mahdollisuudet nousta kuuden parhaan joukkoon, ylempään loppusarjaan.
– Onhan se vähän ristiriitaista, että tässä vaiheessa sopimukseen päästään. Nyt ei ole analysointien paikka, vaan suurin työ keskittyy harjoittelemiseen ja pelaamiseen. Pyrimme laittamaan oman pelimme jälleen kuntoon. Usko kurssimme kääntämiseen on kova, Mäkelä toteaa.
Mikäli KTP ei onnistu pääsemään ylempään loppusarjaan, jatkuu kausi alemmassa loppusarjassa, jonka kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspeleihin.
– Kautta on joka tapauksessa jäljellä 12 ottelua ja sen jälkeen katsotaan jatkuuko se pudotuspeleissä vai ei. Tämä on ollut erittäin opettavainen kausi monella tapaa ja varmasti oppiakin on takataskuun jäänyt, Mäkelä kertoo.
Mäkelä toivoo, että KTP saa tavoittelemansa divisioonajoukkueen, jotta seuran omille nuorille pelaajille löytyisi järkevä kasvuympristö aikuisten sarjoissa. Hyppääminen juniorisarjoista suoraan Korisliigaan onnistuu vain harvoilta, joten väliporras olisi paikallaan.
KTP teki täksi kaudeksi ratkaisun, jossa se solmi vain 10 aikuispelaajan kanssa sopimuksen. Joukkuetta on vaivannut tällä kaudella lukuisat loukkaantumiset ja sairastelut. Poissaoloilla on ollut vaikutusta harjoitteluun ja siten myös otteluiden lopputuloksiin.
– Ensi kaudeksi on tarkoituksena laajentaa rinkiämme, eikä rekrytoinnin merkitystä voi ylikorostaa, kun emme voi kilpailla taloudellisilla resursseilla. Päävalmentaja kantaa viime kädessä toiminnasta vastuun, mutta onhan se vaikeaa saada peliä toimimaan, jos pelaajia on jatkuvasti sivussa. Nyt kuitenkin keskitymme täysillä tähän kauteen ja pelimme kuntoon saamiseen, Mäkelä kertoo.
KTP:n seuraava kotiottelu on ohjelmassa ensi viikon tiistaina 17.1. kello 18.30, kun Steveco Areenalle saapuu helsinkiläisjoukkue Seagulls.