KUVA: Koronarajoitukset ovat vähentäneet Sirpa Paateronkin harrastamista. Etelä-Suomen lumitalvi onneksi toi taas hiihtoladut. Ministeri Paatero sujutteli 13 kilometrin lenkin Kymin lentokentän maastossa yhdessä tyttärensä Katrin (oik.) kanssa jokin aika sitten.

KUVA: Koronarajoitukset ovat vähentäneet Sirpa Paateronkin harrastamista. Etelä-Suomen lumitalvi onneksi toi taas hiihtoladut. Ministeri Paatero sujutteli 13 kilometrin lenkin Kymin lentokentän maastossa yhdessä tyttärensä Katrin (oik.) kanssa jokin aika sitten.

Ministerikin vastasi haasteeseen

Kotkalainen kuntaministeri Sirpa Paatero ymmärtää urheiluseurojen huolen korona-ajan yli selviytymisestä. Hän on ilahtunut tavallisten ihmisten ja yritysten tavasta lähteä tukemaan seuroja vaikeina aikoina.

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) pitää viehättävänä sitä, kuinka tavalliset ihmiset ja yritykset ovat lähteneet auttamaan seuroja näiden vaikeuksissa koronaepidemian aikana.
Kotkalaisministeri pitää urheiluseurojen tukemista tärkeänä ja haluaa itsekin olla mukana talkoissa osallistumalla KTP-Basketin meneillään olevaan haastekampanjaan niin haastettuna kuin haastajanakin.

Samalla hän muistuttaa liiketoimintaa harjoittavia urheiluseuroja parhaillaan haettavana olevasta Valtiokonttorin kustannustuesta. Sitä on jaossa peräti 500 miljoonaa euroa.

Kohta vuoden Suomessa jyllännyt koronaepidemia on koetellut etenkin joukkueurheiluseuroja taloutta rajusti. Kun sarjoja on – vaikka supistetustikin – edelleen pyöritetty, niin menot ovat pääosin säilyneet, mutta tulot ovat romahtaneet. Tyhjien tai 10 hengen katsomojen pääsylipputuloilla ei pelaajapalkkoja maksella. Tukea siis tarvitaan.
Urheilun tukiasiat kuuluvat maan hallituksessa opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM), mutta järjestötaustansa ansiosta Paatero tuntee hyvin urheilu- ja liikuntaelämää. Tietämystä ovat tuoneet vuodet muun muassa TUL:n puheenjohtajana, SLU:n hallituksessa ja Suomen Olympiakomitean valtuuskunnassa.

Valtiovalta tuki urheiluseuroja OKM:n kautta jo keväällä 9,5 miljoonalla eurolla ja nyt on juuri menossa toinen hakukierros.
Lisäksi on Valtiokonttorin kustannustuki, joka on erityisesti yrityksille, mutta myös säätiöille ja yhdistyksille, jotka harjoittavat liiketoimintaa. Siinä on jaossa peräti 550 miljoonaa euroa,Paatero kertoo.
Kotkan kaupunki on päättänyt jakaa viime vuodelta käyttämättä jääneet liikunta-avustukset korona-avustuksina urheiluseuroille. Noin 48 000 euron potti jaetaan nyt kertaluontoisena korona-avustuksena.

Valtion koronatuen takia kunnat tekivät viime vuonna hyvän taloudellisen tuloksen. Olisiko niiden nyt parantuneessa tilanteessa mahdollista tukea seuroja vielä enemmänkin?
Kuntaministeri muistuttaa, että asia ratkaistaan kunnittain ja kuntien kesken on isoja taloudellisia eroja.
Kuntien tukemisessa ykköstavoitteena on ollut pitää kunnat pystyssä niin, että hoitajat, opettajat ja monet muuta palvelujen kannalta tärkeät työt ovat voineet jatkua, Paatero toteaa.
Valtion koronatuetkin loppuvat joskus.
Olemme käyttäneet yritysten koronatukiin jo noin neljä miljardia euroa ja 500 lisämiljoonasta on jo päätökset. On selvää, että näin ei voida jatkaa loputtomiin.
Viime viikkoina on puhuttu paljon erityisesti lasten ja nuorten liikuntaa koskevista koronarajoituksista. On pelätty, että harjoittelutauot ja seurojen toiminnan keskeytyminen voivat johtaa koko harrastuksen hiipumiseen.
Paatero jakaa saman huolen.
Riskiryhmien suojelun jälkeen lapset ja nuoret ovat tärkeysjärjestyksessä seuraavina.
Hän antaa tunnustusta myös seuroille, jotka ovat vaikeassa tilanteessa osanneet sopeuttaa omaan toimintaansa.
Iltakävelyllä Töölönlahtea kiertäessä olen nähnyt, kuinka nuoret harjoittelivat ulkona.
Pääkaupunkiseudulla Helsinki, Espoo ja Vantaa päättivät vapauttaa – tiukoin ehdoin – lasten ja nuorten sisäharjoittelua. Päätöstä on arvosteltu, mutta Paateron mukaan se perustuu hallituksen koronastrategiaan.
Keväällä sovellettiin maanlaajuisia koronarajoituksia, mikä silloin oli hyvä linja, mutta syksyllä siirryttiin alueellisiin rajoituksiin.
Tämäkin linjaus voi vielä muuttua.
Viruksen brittimuunnoksen vaikutuksia ei vielä tarkkaan tiedetä, ja voi olla, että sen takia joudutaan tekemään uudelleenarviota ja kiristämään jälleen rajoituksia, Paatero huomauttaa.
Tartunnat leviävät edelleen vauhdilla ja siksi rajoituksiin voidaan Paateron mukaan odottaa lievennyksiä aikaisintaan, kun rokotukset vihdoin saadaan suunnitellusti käyntiin.
Astra-Zenecan rokotteen saama lupa helpottaa tilannetta. Koronassa on havaittu myös kausivaihtelua eli kevääntulokin voi parantaa näkymiä.
Korona on mahdollistanut myös ministerille tehdä joskus etätöitä kotona Kotkassa ja muutenkin muuttanut työnkuvaa.
Maakuntamatkat, ja ulkomaanmatkat ovat jääneet pois ja tapaamiset ovat siirtyneet verkkoon. Toisaalta hallituksessa on saanut istua pitkiä kokouksia koronatoimista päätettäessä.
Paateron mukaan myös hallituksessa ja muussa valtionhallinnossa on kuluneen vuoden aikana havaittu, ettei entisenlaajuiseen matkustamiseen ole enää syytäkään.
Samoin on alettu miettiä, paljonko toimitiloja jatkossa tarvitaan.
Sirpa Paatero lupautui mielellään mukaan meneillään olevaan haastekampanjaan, koska KTP-Basketilla ja muilla seuroilla on iso merkitys Kotkan imagotekijänä.
KTP- ja Peli-Karhut tunnistetaan tiedotusvälineiden kautta kotkalaisiksi seuroiksi, ja ne kertovat Kotkasta urheilukaupunkina.

Kuntoliikunnassa urheiluseurojen merkitys on kenties suurin, sillä mitään muita organisaatioita ei ole sitä järjestämässä.
Urheiluseurat tarjoavat myös mahdollisuuden osallistua niiden toimintaan vaikkei itse urheilisikaan, esimerkiksi muuna toimijana tai vaikka katsojana, hän toteaa.

Olen mukana haastekampanjassa siksi, että arvostan ja näen liikunnan ja urheilun merkityksen tärkeänä ja tukena alueen toimijoille, jotta selvitään yli koronasta, Paatero painottaa.

Ministeri on itsekin silloin tällöin nähty koripallo- ja myös jalkapallokatsomossa.
– Oman taustani takia seuraan myös muita lajeja, esimerkiksi voimistelua ja tanssia, mielelläni.
Hän uskoo, että katsojat palaavat jälleen lehtereille, kun yleisörajoituksista päästään.
Ihmiset kaipaavat katsomoissa syntyvää tunnelmaa, kannustamista ja spekulointia. Niitä ei voi tavoittaa TV-ruudun äärellä.
Mutta kuten kunnissakin, niin seurojen pitää pysyä pystyssä, jotta katsojilla on paikka, mihin palata.

Otteita KTP-Basketin haastekampanjalistalta:

Heli Toikka vastaa Namu Räinän haasteeseen ja haastaa Sirpa Paateron, Auli Nymanin, Tarja Tuomalan ja kaikki KTP-Basketin pro clubin emäntänä toimineet parhaaksi katsomalla summalla mukaan.

Sirpa Paatero vastaa saamaansa haasteeseen ja haastaa parhaaksi katsomallaan summalla Kotkan kaupunginvaltuuston valtuustoryhmät ja/tai niiden puheenjohtajat Pia Hurtta (sd.), Saila Piipponen-Pekkola (kok.), Antti Hyyryläinen (vas.), Jani Paananen (ps.), Petri Pietiläinen (vihr.), Mikko Almgren (kd.), Vesa Levonen (kp.).

Kannatuslippukampanjan haastelistoja julkaistaan viikon välein aina sunnuntaisin. Seuraava viikkolista on näillä verkkosivuilla 21.2.2021.


KUN HALUAT HAASTAA TAI VASTATA HAASTEESEEN, TOIMI NÄIN:

o maksa sovittu summa KTP-Basketin tilille FI89 3131 1001 4670 87 tai Mobile paylla (67661)

o kirjoita sähköpostiosoitteesi maksun viestikenttään

o ole yhteydessä niihin tahoihin, jotka haluat haastaa ja kerro heille tämä sama

o lähetä sähköposti osoitteeseen heli.a.toikka@gmail.com ja kerro, kenet haastat tai kenen haasteeseen vastaat

o kun maksusi näkyy KTP-Basketin tilillä, luemme sieltä kirjoittamasi sähköpostiosoitteen ja lähetämme Sinulle kannatuslipun(t)

o kannatuslippu on keräilylippu eikä se oikeuta otteluun sisäänpääsyyn

o jokaiseen kotipeliin tulee uusi lippu eli voit ostaa kannatuslipun vaikka jokaiseen otteluun

TEKSTI: Markku Kumpunen KUVA: Matti Järvinen

Tämä juttu on julkaistu KTP-Basketin kausijulkaisussa 1/2021, joka ilmestyi kaupunkilehti Ankkurin liitteenä 17.2.2021. Tässä yhteydessä pahoittelemme vielä liitteessä olleen ministeri Sirpa Paateron kuvan huonoa painojälkeä. Se johtui ongelmista lehden painovaiheessa.

Yhteistyökumppanit

2019-05/autosuni-logo
2019-05/dakar-petrooli
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/image001i
2019-05/haminakotka
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kso
2019-05/kotkanklubi
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/logo-fin-fi
2019-05/nordea-masterbrand-500px-rgb
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/rudus-logo
2019-05/si
2019-05/spalding-logo-hirez
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/logo-colour-rgb
2020-10/1603295200_stark-logo

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency