
Marco Anthony näkee aitiopaikalta, kun Pyrinnön Rashard Odomes jää Juho-Matti Henttosen jyräämäksi. Kuva: Mikko Mäkelä
KTP-Basketille jo toinen voitto putkeen - Pyrintökin puristui puolustuksen pihdeissä
Pyrintö johti peliä tasan kerran tehtyään ottelun ensimmäisen korin.
Kun KTP juoksi tämän jälkeen kahdessa minuutissa 10-0-putken, ei pelin johtoasema vaihtunut enää kertaakaan.
Toisen neljänneksen päätöshetkillä Pyrintö nousi 9-0-runillaan kahden pisteen päähän (44-42), muttei lähemmäksi.
Loppupelin kohokohta oli viimeiset kahdeksan sekuntia pelanneen Mikko Purolan, 17, tekemä ensimmäinen kori pääsarjatasolla.
- Vaihdoimme vähän puolustuskuvioita ja nyt on puolustuksemme aika paljon parempaa, kun olemme kaikki samalla sivulla, vahvan ottelun molemmilla koreilla pelannut Juho-Matti Henttonen sanoi.
KTP oli ennen kaikkea tasainen.
Aika harvoin joukkueesta on löytynyt kuusi kaksinumeroisille pisteluvuille päässyttä pelaajaa.
Kovin tavallista ei ole sekään, että KTP:n paras pistemies, Alijah Comithier, keräsi koko pinnasaldonsa (16) jo ennen puoltenvaihtoa.
Suurin mielenkiinto ottelussa kohdistui KTP-Basketin Deshon Tayloriin, joka sai debyyttipelissään peliaikaa 15 minuuttia.
Kun Taylorin pelilupa varmistui ennen alkuvihellystä, varmistui myös se, että Meshack Lufilea ei kentällä nähty.
10 pinnaa heittänyt Taylor väläytteli heti osaamistaan ja on taatusti viikon kuluttua Steveco-areenalla pelattavassa Kymenlaakson derbyssä vieläkin näkyvämmässä roolissa, kun saa vetää kunnon harjoitusviikon.
Sarjaporrasta alempaa löydetty Marco Anthony on osoittautunut hyväksi hankinnaksi.
Kentän korkein teholuku (27) lienee selkein todiste.
Kotijoukkueen jokaikinen kentällä käynyt pelaaja täytti paikkansa sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä, joten tästä on hyvä jatkaa.
- Teimme muutoksia puolustuksessa. Aloimme tehdä töitä ihan perusasioita ajatellen. Painotimme fyysisyyttä ja aggressiivisuutta, KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic tiivisti syyn joukkueensa muodonmuutokseen.
KTP:n pisteet/levypallot:
Alijah Comithier 16/5, Joonas Timonen 14/4, Marco Anthony 13/9/6s, Tavon King 13/2, Juho-Matti Henttonen 10/6, Deshon Taylor 10/2, Miikka Marttinen 7/2, Tomi Lommi 3/0, Mikko Purola 2/0.
KTP:n heittotarkkuudet:
2p 22/34 = 64.7%
3p 9/28 = 32.1%
1p 17/24 = 70.8%