Vili Nyman kunnostautui niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Kuva: Mikko Mäkelä.

Vili Nyman kunnostautui niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Kuva: Mikko Mäkelä.

KTP:n härkäviikko päättyi voittoon

KTP-Basketin kolmen ottelun härkäviikko ja harjoituskauden viimeinen viikko päättyi voittoon Lahti Basketballista korein 102–88 (47–39). KTP:n pelaajien pisteet ja peliaika jakautuivat viimeisessä harjoitusottelussa sangen tasaisesti.

Lahti Basketball sai otteluun haluamansa alun. Pelikello ei ollut ennättänyt vanhentua edes kahta minuuttia, kun tulostaululla lepäsi lahtelaisten 7–2-johtolukemat. KTP ei kuitenkaan tästä häkeltynyt, vaan nousi nopeasti tasoihin. Ensimmäisen kymmenminuuttisen avauspuolikas sujui tasaisissa merkeissä, kunnes KTP rykäisi 11–0 runin, jota edesauttoi muun muassa Joonas Timosen ja Jordan Gilesin kolmoset. Lopulta ensimmäinen kymppi kirjattiin kotkalaisten nimiin 26–15.

Toinen jakso jatkui tasaisissa merkeissä, kunnes neljänneksen loppupuolella Lahti sai paremmin otetta pelistä. KTP johti ottelua parhaimmillaan 13 pisteellä, kunnes pari minuuttia ennen tauolle siirtymistä tulivat lahtelaiset kahden pisteen päähän (36–34). Jakson päätösminuutilla esiin nousi KTP:n Brandon Sly, joka heitti itse yhden kakkosen ja antoi syötöt Vili Nyman kolmoseen ja Juho-Matti Henttosen kakkoseen. Näillä koreilla KTP siirtyi tauolle kahdeksan pisteen johdossa 47–39.

– Meillä oli tiedossa Lahden aggressiivinen pelityyli, mutta vastustaja pääsi silti ottelun alussa hieman yllättämään. Saimme kuitenkin ensimmäisellä jaksolla hyvän runin, jossa heitimme palloa pussiin tarkasti, eikä Lahti päässyt juoksemaan nopeita hyökkäyksiään, KTP:n kapteenistoon kuuluva Nyman kertoi.

Tauon jälkeen KTP tulivahvasti. Edellisissä harjotusottelussa tauon jälkeiset hetket ovat olleet joukkuelle haasteellisia, mutta nyt kotkalaisjoukkue lisäsi nopeasti johdon 11 pisteeseen. Kolmannen neljänneksen puolivälissä KTP:n johto kävi jopa 14 pisteessä (62–48), kunnes alkoi Trejon Jacob Show. Jacob heitti 11 pistettä reiluun kahteen minuuttiin kaventaen ottelun 63–61:een. Tämäkään ei lannistanut KTP:tä, joka pystyi nykäisemään johdon seitsemään pisteeseen ennen päätösneljännestä.

Viimeinen jakso ei ollut vanhentunut kuin minuutin verran, kun KTP lisäsi johdon 13 pisteeseen 8–0 runinsa ansiosta. Jakson puolivälissä KTP:n johto nousi vielä pisteellä, joka oli lopullinen piste-ero päätössummerin soidessa.

– Tämä on nähty jokaisessa preseasonin ottelussa, että otteissamme on ollut vuoristoratamaisuutta. Hyvät hetket ovat olleet todella hyviä, mutta emme ole pystyneet pitämään otetta koko 40 minuutin ajan. Tänäänkin hyvät hetket olivat todella hyviä, Nyman sanoi.

KTP:n kokoonpanossa oli tänään yhdeksän pelaajaa, jotka pelasivat sangen tasaisesti. Sly jatkoi jälleen vahvoja esityksiään 21 pisteellään ja seitsemällä syötöllään. Vahvaa taustatukea antoivat Brandon Tabb (16/3) ja Giles (15/7).

– Sly on pelimme moottori. Hän on hyvä pallon kanssa ja sen eteen hän tekee paljon töitä. Sly on myös äärimmäisen nopea pelaaja, Nyman sanoi.

Omaan esitykseensä Nyman (11/6) oli tyytyvväinen, sillä harjoituskauden otteluissa rooli on löytynyt ennen kaikkea puolustuksesta.

– Roolini puolustuksessa on tehdä kovaa duunia ja antaa painetta vastustajan takapelaajille. Onneksi minun ei tarvitse huolehtia korinteosta, mutta jos olen vapaassa paikassa, voin laittaa palloa ilmaan, Nyman tuumasi.

Ottelun tehokkain pelaaja oli Lahden Trejon Jacob, joka ylsi lopulta 35 pisteeseen heittäen pelitilanneheittonsa sisään peräti 67-prosenttisesti.

KTP-Basketin sarjakausi alkaa ensi viikolla vierasottelulla paikallisvastustaja Kouvoja vastaan. Ottelu pelataan lauantaina 1.10. kello 16 Jatke Areenalla.

KTP:n pisteet/levypallot:
Brandon Sly 21/0/7s, Brandon Tabb 16/3, Jordan Giles 15/7, Mubashar Ali 12/5, Vili Nyman 11/6, Topias Kuukkanen 8/2, Roydell Brown 7/6, Joonas Timonen 7/0, Juho-Matti Henttonen 5/2.

KTP:n heittotarkkuudet:
2p = 31/44 70,5 %
3p = 9/31 29,0 %
1p = 13/19 68,4 %

Yhteistyökumppanit

2022-09/jako-logo3
2021-09/mm-kotkamills-rgb
2019-05/autosuni-logo
2022-09/footer-filmbutik-logo
2021-03/port-of-haminakotka-logo-1-rivi-rgb
2023-01/satama-areena
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2021-10/kotkan-energia-vaakalogot-kotkanenergia-rgb-vaaka-logo-vihrea
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/si
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/1603295200_stark-logo
2021-06/kso
2021-06/players

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency