
Kokoonpanoon palaava Vili Nyman oli kovassa iskussa, kun KTP-Basket ja Kobrat kohtasivat marraskuussa Kotkassa. Pisteitä kertyi 18, joista 11 putkeen. Vilin suoritusta ihailevat ex-ktp-läiset Juho Lehtoranta ja Antto Nikkarinen sekä Benjamin Raymond (#42) Andre Wesson Jr. (#5).
KTP-Basketin paikka ylemmässä jatkosarjassa voi varmistua Lapualla
KTP joutuu todennäköisesti lähtemään Lapualle ilman päävalmentaja Roope Mäkelää, joka on joutunut koronan kouriin. Myös Flenard Whitfield on sivussa, mutta kokoonpanoon puolestaan palaa muutaman pelin huilannut Vili Nyman.
Jos Mäkelä jää kotiin, häntä sijaistaa Juri Heinämäki, kuten KTP:n ja Kobrien ensimmäisessäkin kohtaamisessa Kotkassa marraskuussa. Tuolloin KTP oli parempi koriluvuin 92-86. Siinä pelissä juuri Vili Nyman oli ratkaisevassa roolissa, kun kotkalaiset ottivat 20-0 runilla kiinni Lapuan alussa repimän johdon ja menivät ohi. Nyman teki siinä vaiheessa 11 tärkeää pistettä putkeen.
Perjantain ottelussa Mäkelän mukaan on tärkeää, että varsinkaan kotona Lapuaa ei saa päästää juoksemaan.
- Myös 1 vastaan 1 -puolustuksessa on pärjättävä, Mäkelä korostaa.
Kobrien päävalmentajaVille Turja manaa otteluennakossaan koronan sotkemaa kiivastahtista otteluohjelmaa.
- Joukkueellamme on huomenna kymmenen päivän karanteenissa olon jälkeen 12 päivään neljäs peli. Neljän pelin lisäksi on ollut 14 aamu- tai iltatreeniä erinäisillä intensiteeteillä. Tähän vielä 10 videopalaveria päälle, niin onhan tässä nyt menty kovaa ja kuormituttu sekä fyysisesti että henkisesti.
- Kuormitus täytyy nyt unohtaa ja saada aivan erilainen intensiteetti ja vauhti varsinkin hyökkäyspeliimme joka puuroutui pahasti Katajaa vastaan.
Turja korostaa levypallopelaamisen merkitystä.
- KTP on inhottavan isokokoinen joukku, joten levypallopelaaminen nousee ottelussa suureen rooliin.
- Myös jälleen kerran heidän parhaiden heittäjiensä tunnistaminen nopeissa muuttuvissa tilanteissa on ensiarvoisen tärkeää, Turja muistuttaa.
Yhdeksäntenä sarjassa olevalla Lapualla on meneillään heikko jakso, ja alempi jatkosarjaa häämöttää. Viidestä viimeisestä ottelustaan se on voittanut vain yhden. Tuokin voitto tuli sarjajumbo Korihaista 18. joulukuuta.
- Mitä sitä peittelemään kyllä tässä jo voittokin maistuisi, Turja sanoo.
Kobrien kokoonpano on pysynyt koko kauden samana. Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta puuttuu vain Jussi Turja. Paras pistemies kaudella on ollut Christian Lutete IV (23,1 ). Levypalloissa ykkönen on Stokley Chaffee Jr. (9,3) ja syötöissä kotkalaisillekin tuttu Antto Nikkarinen (6,7).
Kokoonpanot, KTP-Basket: Herrala, Lehtoranta, Blair, Brown, King, Raitanen, Uotila, Kuukkanen, Nyman.
Kobrat: Nikkarinen, Chaffee, Chukwuma, Raymond, Boyd, Lutete, Kilpinen, Wesson, Lehtoranta.
TEKSTI: Markku Kumpunen KUVA: Mikko Mäkelä
Ottelu on nähtävissä Ruutu+ -palvelussa.
KTP:n seuraavat ottelut:
Kobra-Basket Lapua – KTP-Basket Lapuan urheilutalo perjantaina 28.1.2022 kello 18.30
KTP-Basket – Salon Vilpas, Steveco Areenalla torstaina 1.2.2021 kello 18.30
KTP-Basket - Lahti Basketball Steveco Areenalla perjantaina 4.2. kello 18.30.
Otteluennakon tarjoaa Kotkan Työterveys Oy