Brandon Sly on taitava pallonkäsittelijä.

Brandon Sly on taitava pallonkäsittelijä.

KTP-Basket pestasi kaksi Brandonia

KTP-Basket on hankkinut riveihinsä kaksi amerikkalaispelaajaa. Jo viime viikolla julkistettiin sopimus takamies Brandon Slyn ja tänään kolmospaikan pelaajan Brandon Tabbin kanssa.

Päävalmentaja Roope Mäkelän mukaan kumpikin pelaajavalinta tukee hyvin ajatusta pelin nopeuttamisesta.

Brandon Tabb, 26, edusti viime kaudella Ruotsin mestaria Norrköpingiä. Hän pelasi kaudella 42 ottelua, joissa syntyivät hyvät teholukemat. Keskimäärin 21 minuutta otteluissa pelannut Tabb (193cm/87kg) teki 13,5 pistettä ja otti 3,2 levypalloa/peli.

Tabbin kolmoset upposivat 38,4 prosentin, kakkoset 55,4 prosentin ja vapaaheitot 82,6 prosentin tarkkuudella.

- Saatiin aidosti hyvä korintekijä ja kolmosten heittäjä, Mäkelä arvioi.

Hyvälle kolmospyssylle onkin tarvetta, sillä viime kaudella KTP oli yksi sarjan huonoimmista kolmosten heittäjistä.

- Tabb on hyökkäysorientoitunut nopea pelaaja, joka menee kovaa korille, pelaaja parhaasta päästä. Hänen keskiarvonsa ovat aina olleet hyvä, missä hän sitten on pelannutkaan, Mäkelä kertoo.

Ennen Ruotsin sarjaa Tabb on pelannut Tanskassa ja Puolassa, joka on kova koripallomaa.

- Hyvää hänestä kertoo sekin, että hän on aina pelannut täydet kaudet, Mäkelä muistuttaa.

Viikko sitten sopimuksen KTP-Basketin kanssa tehnyt Brandon Sly, 25, on 180-senttinen takamies, jota Mäkelä luonnehtii vauhtikoneeksi, joka osaa tehdä koreja.

- Hän on monipuolinen pelaaja, jolla on hyvä pallonkäsittelytaito, mutta joka pystyy myös puolustamaan aggressiivisesti, Mäkelä kuvaa.

Sly on aiemmin pelannut kolmea kautta Georgiassa ja viime kauden Romanian sarjassa.

Päättyneellä kaudella Romanian liigan Targu Jiu –seurassa Sly pelasi keskimäärin 29 minuuttia per ottelu 11,4 pisteen keskiarvolla. Kolmosten prosentti oli 37,6 ja kakkosten 53,8.

Sly ja Tabb ovat molemmat vauhdikkaita pelaajia ja tukevat ajatusta pelin nopeuttamisesta.

Joukkueen kokoamisessa tavoitteena on saada kaksi hyvää pelaajaa jokaiselle pelipaikalle.

- Takamies- ja laituriosasto alkavat olla kasassa, joten pelaajahankinnoissa käännytään seuraavaksi pidempien etsintään. Kahden viimeisen ulkomaalaisvahvistuksen osalta ratkaisut tehdään vasta, kun Remu Raitasen tilanne selkiytyy, Mäkelä kertoo.

Syyskuun alussa kaikkien ulkomaalaisten pitäisi olla paikalla.

Viime kaudella KTP:ssä mainiosti pelanneen Urald Kingin siirtyminen muualle on varmistunut.

King edustaa tulevalla kaudella Anton Mirolybovin valmentamaa itävaltalaista Gmundenia.

MyösMarkus Rautasalon kausi KTP-Basketissa päättyy. Neljä vuotta seuraa edustanut Rautasalo, 22, edustaa tulevalla kaudella Helsinki Seagullsia. Rautasalo on solminut Seagullsin kanssa 1+1-muotoisen sopimuksen.

Rautasalo pelasi KTP:ssä 72 Korisliigaottelua tehden niissä yhteensä 146 pistettä.

TEKSTI: Markku Kumpunen

Yhteistyökumppanit

2022-09/jako-logo3
2021-09/mm-kotkamills-rgb
2019-05/autosuni-logo
2022-09/footer-filmbutik-logo
2021-03/port-of-haminakotka-logo-1-rivi-rgb
2023-01/satama-areena
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2021-10/kotkan-energia-vaakalogot-kotkanenergia-rgb-vaaka-logo-vihrea
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/si
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/1603295200_stark-logo
2021-06/kso
2021-06/players

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency