
Vili Nyman teki Kouvolassa ennätyspisteensä (27) Korisliigassa. Arkistokuva: Mikko Mäkelä..
KTP koki kovia Kouvolassa
KTP ja Kouvot lähtivät sarjataulukon (Kouvot oli ennen peliä kaksi sarjapistettä KTP:tä edellä) lisäksi peliin siinäkin mielessä tasaisissa ennakkoasetelmissa, että joukkueiden historiatilastossa molemmille seuroille oli kertynyt yhtä monta voittoa.
Nyt Kouvot on johdossa otteluvoitoin 61-60, mutta tämän kauden peleissä KTP johtaa 2-1.
KTP johti peliä toisella neljänneksellä parhaimmillaan 13 pisteellä (27-40), kun nuorten kotkalaiskannattajien rumpuryhmä tahditti suosikkiensa menoa.
KTP:n taivaalle alkoi kuitenkin vähitellen kertyä synkkiä pilviä.
Topias Kuukkanen joutui jättämään kentän ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla loukattuaan jalkansa ja heti toisen puoliajan alkuhetkillä Brandon Tabb sai neljännen virheensä.
- Pelaajat alkavat loppua. Nyt vielä Alin (Mubashar) ja Lehtorannan (Joonas) lisäksi Kuukkanen loukkaantui ja Tabb oli virhevaikeuksissa, KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä tuskaili.
Paikkapuolustuksellaan kotkalaisia kiusannut Kouvot veti vajaan neljän minuutin pätkän 11-0 siirtyen 68-59-johtoon, kun Tabb istuskeli vaihtopenkillä.
KTP nousi vielä kolmen pisteen päähän (70-67) ennen ratkaisukympin alkua, mutta Tabbin saadessa viisi minuuttia ennen summeria (85-77) viidennen virheensä, oli KTP:n eväät syöty.
- Kouvot oli parempi ja pelasi kovempaa kuin me. Paikkaa vastaan tuli paljon kolmen pisteen heittoja, mutta heitimme ne 10/40, eikä sillä tarkkuudella voi voittaa. Heikkoon yksi vastaan yksi -puolustukseemme me hävittiin. Nyman (Vili) pelasi hyvin, Mäkelä jutteli.
Kouvoiltakin puuttui tärkeitä pelaajia, kuten ykköstykki Deshon Taylor, Quan Jackson ja korinalusjyrä Hannes Pöllä. KTP:n riveissä vielä viime kaudella pelannut Emil Uotilakin joutui jättämään leikin kesken.
Isäntien kolme amerikkalaisvahvistusta olivat kuitenkin kovempia kuin kotkalaisten vastaavat neljä jenkkipelaajaa.
Kouvojen kolmikko Austin Butler (30)- John Meeks (27)- Bo Hodges (21) teki yhteensä 78 pistettä, kun KTP:n kvartetti Tabb (22)- Brandon Sly (10)- Jordan Giles (9)- Roydell Brown (7) sai kasaan vain 48 pinnaa.
KTP:n paras pelaaja oli Nyman, joka heitti uuden piste-ennätyksensä Korisliigassa. KTP-kasvatti oli koko kentän ahkerin kakkosten (11/21) heittäjä. Kun kakkosiin lisää vielä kolmoset (1/6) ja vaparit (2/3), niin hänen uusi ennätyksensä on nyt 27 pistettä.
- Teemana oli pysäyttää kolmikko Meeks-Butler-Mäntynen (15 pistettä heittänyt ja koko ottelun pelannut KTP-kasvatti Joel), eikä se nyt ihan niin mennyt kuin piti. Tokalla jaksolla oli yksi pätkä, kun saimme stoppeja hyvin, mutta sitten päästimme Kouvojen pojat rellestämään ihan miten he halusivat.
- Puolustukseemmehan tämä homma kaatui, kuten jokaikinen kerta tällä kaudella, kun olemme hävinneet. Paikkaa vastaan pelasimme niin kuin piti, heitimme silloin, kun olimme vapaita, mutta nyt heitot eivät vain menneet hirveän hyvin sisään, Nyman kommentoi.
Seitsemännen peräkkäisen vierastappionsa kärsineen KTP-Basketin seuraava ottelu on ensi lauantaina 18.2. Joensuun Kataja-Basketin kotikentällä.
KTP:n pisteet/levypallot:
Vili Nyman 27/7, Brandon Tabb 22/6, Brandon Sly 10/8/5s, Jordan Giles 9/7, Roydell Brown 7/8, Joonas Timonen 3/3, Topias Kuukkanen 3/-, Juho-Matti Henttonen 2/5.
KTP:n heittotarkkuudet:
2p 24/52 = 46%
3p 10/40 = 25%
1p 5/6 = 83%
TEKSTI: TIMO KOPAKKALA