
19 pistettä heittäneellä Jordan Gilesillä oli ajoittain ahdasta Joensuussa. Arkistokuva: Mikko Mäkelä.
Kataja karkasi KTP:ltä taas päätösneljänneksellä
KTP oli ensimmäisellä puoliajalla pahimmillaan 11 pistettä (37-26) perässä, mutta onnistui nousemaan pitkään taukoon mennessä neljän pisteen takaa-ajoasemaan.
Kahdeksan pelaajan rotaatiolla jälleen pelaamaan joutunut KTP oli avauspuoliajalla hyökkäyskorilla lähes täysin ulkomaalaisvahvistuksiensa varassa, sillä amerikkalaispelaajat tekivät Topias Kuukkasen yhtä koria lukuun ottamatta kaikki kotkalaisten pisteet (46).
Katajan ykköspelaaja oli jo ennen puoltenvaihtoa peräti 20 pistettä tehnyt Rahlir Hollis-Jefferson (26/10).
Vapaaheittojakauma oli erikoinen; Kataja 15/15, KTP 2/3.
Toisella puoliajalla KTP kiri parhaimmillaan jo pisteen (56-55) päähän, mutta loppuhetkillä Kataja meni menojaan.
KTP teki vain kuusi pistettä viimeisellä kympillä, kun Kataja sai kasaan 20.
Kataja jyräsi erityisesti levypalloissa, jotka se voitti 45-25.
Kataja teki hyökkäyslevypalloista 29 pistettä, kun KTP:n vastaava lukema oli 4.
Aloitusviisikoiden pisteet menivät tasan 64-64, mutta Pisteet penkiltä-tilaston Kataja vei 29-6.
- Onnittelut Katajalle. Se oli paljon parempi ja vei korinaluspelin selvästi. Emme päässeet juoksemaan, kun jouduimme ottamaan liian usein palloa sukasta. Emme pärjänneet levypalloissa ja hävisimme hyökkäyslevypallot 5-18, KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi.
KTP:n jenkkinelikko teki ottelussa yhteensä 61 pistettä, joten kotimaiselle osastolle ei jäänyt kuin yhdeksän pinnaa.
Eniten heitti 19 pistettä tehnyt Jordan Giles. BrandonSly sai kasaan 17 pinnaa ja antoi 8 korisyöttöä.
KTP-Basket pelaa seuraavan ottelunsa jo ensi maanantaina 10.4. Tuolloin KTP:n on pakko voittaa Kataja Basket Steveco-areenalla, mikäli se aikoo venyttää puolivälieräsarjan viidenteen peliin.
- Itse tykkään, että pudotuspelit pelataan tiiviillä tahdilla. Enää ei harjoitella, nyt vain pelataan. Kahden päivän kuluttua on uusi peli, joten ei tässä ole kauan aikaa murehtia, Mäkelä päätti.
KTP:n pisteet/levypallot:
Jordan Giles 19/4, Brandon Sly 17/3/8s, Brandon Tabb 14/0, Roydell Brown 11/3, Joonas Timonen 4/2, Juho-Matti Henttonen 3/5, Topias Kuukkanen 2/2, Joonas Lehtoranta 0/1.
KTP:n heittotarkkuudet:
2p 22/36 = 61%
3p 6/23 = 26%
1p 8/9 = 89%
TEKSTI: TIMO KOPAKKALA