Roydell Brown iski pelin komeimman donkin, kun KTP-Basket nujersi Hongan. Kuva: Mikko Mäkelä.

Roydell Brown iski pelin komeimman donkin, kun KTP-Basket nujersi Hongan. Kuva: Mikko Mäkelä.

KTP rynnisti ylempään jatkosarjaan

KTP-Basket varmisti paikkansa Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa, kun se kaatoi espoolaisen Hongan Steveco-areenan huutomyrskyssä perjantai-iltana. Esimerkillisesti omiaan kannustaneen nuoren rumpuryhmän siivittämänä KTP nousi 15 pisteen tappioasemasta selkeään voittoon lukemin 91-78 (40-49). KTP:n lopullinen runkosarjasijoitus on joko viides tai kuudes. Asia ratkeaa, kunhan kaikki muutkin joukkueet KTP-Basketin ja Hongan lisäksi saavat runkosarjan päätökseen. KTP:n runkosarjan päätöskamppailua oli saapunut seuraamaan ilahduttavan runsaslukuinen (lähes 1200 katsojaa) ja ahkerasti äänijänteitään kuluttanut kotiyleisö.

Heti pelin jälkeen oli vielä epäselvyyttä, onko KTP:n ylemmän jatkosarjan paikka varma.

Sekavuuden aiheutti se, kun ennen ottelua tuli tieto, että Korihaiden ja Pyrinnön välinen ottelu päätettiin vastoin aiempaa päätöstä sittenkin uusia ensi tiistaina.

Siten oli teoriassa vielä mahdollista, että Pyrintö, Kouvot, KTP-Basket, Kobrat ja Nokiakin päätyisivät tasapisteisiin, ja se mahdollisuus aiheutti erinäisten spekulaatioiden vyöryn. Kouvotkin sotki vielä perjantaina kuviota vaatien Nokia-ottelun uusimista, jonka se tuomittiin häviämään 0-40.

KTP-Basket on joukkuekohtaisessa vertailussa jokaista kilpailijaansa edellä.

Nyt on varmistunut, että KTP on mukana kuuden parhaan joukossa. Sellaista kuviota tai skenaariota ei yksinkertaisesti ole, minkä perusteella KTP tippuisi pois ylemmän jatkosarjan mittelöistä, vaikka tasapisteissä olisi miten monta joukkuetta tahansa..

KTP-Basket on ja pysyy ylemmässä jatkosarjassa!

KTP oli pahimmillaan 15 pisteellä häviöllä lukemissa 24-39, kun 13 minuuttia oli pelattu. Pitkällä tauollakin Honka johti vielä yhdeksällä pinnalla, mutta sitten peli kääntyi.

Kun Roydell Brown vei KTP:n johtoon ensimmäistä kertaa lukemissa 62-61, alkoi jo näkyä ensioireita Hongan selkarangan katkeamisesta.

Hongalle 22 pistettä heittänyt Malcolm Duvivier vielä herätteli espoolaistoiveita tekemällä pikatahdissa viisi pistettä putkeen ja nosti joukkueensa 66-70-johtoon ratkaisukympin ensimmäisellä minuutilla.

Tämän jälkeen KTP kuitenkin vei 22-2-pätkän ja peli oli ratkennut.

- En usko, että meillä latauksen puolesta oli mitään negatiivista. Ihan samalla lailla valmistauduimme peliin. Toki tiesimme, että on tärkeä matsi kyseessä, mutta ei meillä mitään ylilatausta ollut. Menetimme palloja ja vastustaja heitti hyvin. Toisella puoliajalla teimme tasonnoston, saimme tukittua korinalustamme ja pääsimme juoksemaan kenttää, mikä on tämän joukkueen vahvuus. Se on tärkeintä, että voitimme, KTP:n kapteeni Topias Kuukkanen sanoi.

KTP menetti avauspuoliajalla levypalloherruuden Hongalle, kun vieraat veivät irtopallot 24-14. Honka pääsi tekemään 34 pistettä maalatulta alueelta ja se keräsi 14 pistettä toisista yrityksistään.

KTP hävisi lopulta levypallot 37-41, mutta piti pallosta parempaa huolta (menetykset 13-18).

- Annoin kovaa palautetta naurettavan ensimmäisen jakson jälkeen. Emme saaneet levypalloja ja hyökkäyspelimme oli hermostunutta, KTP-Basketin päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi.

Kaikki muuttui kuitenkin toisella puoliajalla.

- Aloimme taistella, ja olen ylpeä mahtavasta toisesta puoliajasta, KTP-luotsi jutteli.

Nyt on KTP:llä kuitenkin pienen huilin aika.

- Meillä on ollut rankka ohjelma. Nyt on kolme päivää vapaata ja tiistaina jatketaan.

KTP:n pisteet/levypallot:

Vili Nyman 16/5, Roydell Brown 15/7, Jordan Giles 15/7, Brandon Sly 14/2/7s, Brandon Tabb 11/3, Topias Kuukkanen 9/3, Juho-Matti Henttonen 5/5, Joonas Timonen 4/0, Mubashar Ali 2/3.

KTP:n heittotarkkuudet:

2p 26/46 = 56.5%

3p 6/21 = 28.6%

1p 21/23 = 91.3%

TEKSTI. TIMO KOPAKKALA

Yhteistyökumppanit

2022-09/jako-logo3
2021-09/mm-kotkamills-rgb
2019-05/autosuni-logo
2022-09/footer-filmbutik-logo
2021-03/port-of-haminakotka-logo-1-rivi-rgb
2023-01/satama-areena
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2021-10/kotkan-energia-vaakalogot-kotkanenergia-rgb-vaaka-logo-vihrea
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/si
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/1603295200_stark-logo
2021-06/kso
2021-06/players

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency