
Joonas Timonen heitti marraskuun lopulla pelatussa ottelussa Kobria vastaan kolme kolmen pisteen heittoa koriin. Onni Mäkynen on noussut vaihtopenkiltä ylös ja näyttää jo etukäteen, kuinka monta pistettä on kotijoukkueelle kohta tulossa. Arkistokuva: Mikko Mäkelä
KTP-Basketilla edessä huipputärkeä mittelö - "Meidän pitää olla alusta asti valmiita"
KTP taipui tiistaina kotonaan Seagullsille 31 pisteellä ja Kobrat vieraissa Hongalle viidellä pinnalla.
16 pistettä heittänyt, kahdeksan koriin johtanutta syöttöä antanut ja viisi levypalloa ottanut Joonas Timonen kuului jälleen vihreävalkoisten onnistujiin.
Millainen on yhteenvetosi Seagulls-pelistä?
- Silloin, kun vastustaja tekee 114 pistettä, niin on aika vaikea pelata voitosta. Puolustuksessa oli vaikeuksia palloscreenin puolustamisessa ja Seagulls juoksi monesti meidän menetyksistä tai huonosta heitonvalinnasta 1vs0 -layupin toiseen päähän, Timonen sanoo.
Kuudennetta vuottaan KTP-Basketia edustava takapelaaja on kehittynyt koko ajan ja saanut tällä kaudella peliaikaa keskimäärin 28 minuuttia, tehnyt 11 pinnaa, antanut neljä korisyöttöä ja ottanut kolme levypalloa per peli.
Kolmoset (43%) ja vapaaheitot (89%) ovat uponneet erinomaisesti, ja kahden pisteen heitoista (26/52) on mennyt sisään tasan puolet.
Kuluva kausi on Timosen uran paras, mutta 24-vuotiaaseen kotkalaiseen sillä ei juuri nyt ole vaikutusta.
- Ei oma peli paljoa lämmitä, kun sarjataulukko näyttää miltä näyttää.
KTP löi Kobrat kotonaan pistein 80-65 ja vihreävalkoisilla on huomattavasti parempi (KTP -102, Kobrat -245)) koriero.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Kobrat on viime aikoina ollut selkeästi pirteämpi kuin sarjasijoituksesta voi päätellä.
Kobrat taipui vähän aikaa sitten kotonaan Vilppaalle vain kahdella pisteellä ja vasta jatkoajalla Pyrinnölle ja Seagullsille.
Minkälainen joukkue Kobrat on ja mitä siinä pelissä pitää erityisesti huomioida?
- Kobrien peli nojautuu aika paljon heidän ulkomaalaisvahvistuksiin. Nikkarinen (Antto) pyörittää peliä pointin tontilla. Pitkän matkan jälkeen meidän pitää olla alusta asti valmiita pelaamaan.
MIllaista peliä odotat?
- Fyysistä ottelua tärkeistä sarjapisteistä, Timonen tiivistää.
Kobrat-KTP-Basket. Korisliigan ottelu lauantaina 18.1. Lapuan urheilutalolla kello 17. Tervemenoa!