
Roydell Brown oli KTP-Basketin ykkönen monella eri osa-alueella; eniten peliaikaa (35:44), pisteitä (23), levypalloja (11) ja heitontorjuntoja (3) sekä paras teholukema (23). Arkistokuva: Mikko Mäkelä.
KTP-Basketille neljäs voitto putkeen - "Hyvin kaksijakoinen peli"
- Hyvin kaksijakoinen peli. Jostain syystä emme ole tämän kauden peleissä olleet ekalla jaksolla valmiita.
- Puoliaikatauon ainoa sanoma oli se, että olemme tulleet tästä tilanteesta monta kertaa tänä vuonna ja jokaisen on pakko uskoa, että me voitetaan tämä peli, KTP-Basketin päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi.
Kobrat nousi avauskympillä 15-0-putkensa ansiosta 20-8-johtoon ja johti ensimmäisellä tauolla 28-19.
Suurimmillaan Kobrat luikerteli 13 pinnan karkumatkalla (34-21), jonka KTP supisti kymmeneen pitkään taukoon mennessä.
Kolmannella neljänneksellä KTP pystyi kaventamaan kotijoukkueen etumatkaa ja viimeinen jakso käynnistyi lukemissa 63-58.
Lapua johti 65-62, kun Shaun Doss esitti oman näytöksensä tekemällä vajaassa minuutissa kuusi pistettä yhteen putkeen ja KTP oli pitkästä aikaa taas kuskin paikalla.
Lapua tuli vielä kerran tasoihin (72-72), kun vajaat neljä minuuttia oli jäljellä.
Sitten KTP esitti melkoisen ilotulituksen, johon ei taaskaan mennyt minuuttiakaan (36:40-37:34).
Ensin Topias Kuukkanen upotti kolmosen, sitten Roydell Brown osui kahdesti vapaaheittoviivalta ja 8-0-runin kruunasi Vincent Golson kolmella vaparillaan.
Kobrat nousi vielä kolmen pisteen päähän (79-82), mutta Golsonin vapari ihan viime sekunneilla oli lopullinen niitti.
- Alettiin toisella puoliajalla tekemään puolustuksessa paljon enemmän hommia ja olimme aggressiivisempia.
- Tämä oli meiltä paras levypallopeli tällä kaudella. Kun Randilla (Ahmad) oli pienet minuutit ja Marttinen (Miikka) pois, nostaa se entisestään levypallopelimme arvoa, Mäkelä iloitsi.
KTP vei ilahduttavasti levypallot 53-39, vaikka pitkällä tauolla lukemat olivat vielä tasan (24-24).
Erityisesti hyökkäyslevypallojen määrä (21) oli huikea, sillä tähän asti joukkue oli ottanut irtopalloja vastustajan korilla vain 10 per peli.
KTP teki nyt hyökkäyslevypalloista 26 pistettä, kun Lapua pystyi vain 16:een.
KTP:ssä oli monta onnistujaa, mutta Brown nousi näkyvimpään rooliin (23/11).
- Mielestäni Brown pelaa parempaa korista kuin viime kaudella. Hän sopii muiden pelaajien rinnalle ehkä vielä paremmin tänä vuonna. Juuri tällaista pelaajaa me tarvittiin. Hän toi meille tarvittavaa korinalus- ja levypallovoimaa, Mäkelä kehui.
KTP:stä on pakko antaa erityismaininta Joonas Timoselle.
Hänen roolinsa on lähinnä antaa huiliminuutteja pelinteosta vastaavalle Golsonille ja pelituntuman hakeminen on taatusti vaikeaa, kun minuutteja tulee silloin ja tällöin.
Hyvin "Jonttu" kuitenkin jälleen selviytyi, sillä hän ehti 13 peliminuuttinsa aikana heittää kahdeksan pistettä, ottaa peräti seitsemän levypalloa ja antaa kaksi koriin johtanutta syöttöä.
189-senttinen ja 23-vuotias pelintekijä otti myös joukkueensa plusmiinus-tilastossa (+9) kakkospaikan Randin (+11) jälkeen ja keräsi kolmanneksi parhaan teholukeman (14) Brownin (23) ja Dossin (18) vanavedessä.
- Eka puoliaika oli todella vaikea meiltä. Ei saatu stoppeja, eikä päästy juoksemaan.
- Tokalla puoliajalla tuntui, että saatiin puolustus paljon paremmaksi, saimme levypalloja ja päästiin juoksemaan. Loppu tehtiin turhan vaikeaksi, kun aloimme vähän hermoilemaan, mutta voitto on tärkeintä.
- Omaan peliini olen ihan tyytyväinen, mutta enemmän tämä joukkueen voitto miellyttää, Timonen sanoi.
Pelin erikoisuus oli molempien joukkueiden kehno osumistarkkuus bonuskaaren takaa; 49 kolmosesta meni 39 ohi (KTP 5/27, Kobrat 5/22).
KTP-Basket pelaa neljä seuraavaa matsiaan kotikentällään (Korihait, Pyrintö, BC Nokia ja Vilpas).
KTP-Basketin seuraava ottelu on perjantaina 10.11., jolloin vastustajaksi saapuu Korihait.
KTP:n pisteet/levypallot:
Roydell Brown 23/11/3t, Shaun Doss 19/5, Vincent Golson 15/0/5s, Joonas Timonen 8/7, Ahmad Rand 6/9, Topias Kuukkanen 5/1, Vili Nyman 4/4, Juho-Matti Henttonen 3/2, Tomi Lommi 0/3.
KTP:n heittotarkkuudet:
2p 25/49 = 51 %
3p 5/27 = 19 %
1p 18/23 = 78 %
TEKSTI: TIMO KOPAKKALA