KUVA: Greg Mangano ja Christina DeVito viettivät lyhyen talviloman Ivalossa ennen joulua.

KUVA: Greg Mangano ja Christina DeVito viettivät lyhyen talviloman Ivalossa ennen joulua.

Greg Mangano – maailmaa kiertävä valtiotieteilijä

KTP-Basketin pitkä amerikkalaisvahvistus sivisti ensin itseään huippuyliopistossa. Kun NBA-ura ei toteutunut, hän lähti kiertämään maailmaa koripallotyöläisenä. Nykyinen pysäkki Kotka on paikka, jossa niin Mangano kuin hänen puolisonsa Christina DeVito viihtyvät. Talven tuntua pari haki hiljattain Lapista.

Ensivaikutelma KTP-Basketin amerikkalaisvahvistuksesta, 208-senttisestä Gregory Manganosta, on kirjoittajalle hämmentävä; en ole todellakaan tottunut katsomaan keskustelukumppaniani ylöspäin. Vähemmän hämmentävää taas on Gregistä huokuva ystävällisyys ja aito kiinnostus sekä keskustelukumppania että keskustelunaiheita kohtaan. On helppo huomata, että hyvän kotikasvatuksen ja opintojen lisäksi kymmenen vuotta kestänyt ja peräti yhdeksään maahan vienyt ammattilaiskoripalloilijan ura ovat muokanneet miestä.

Saapuessaan Kotkaan 15. syyskuuta viime syksynä Mangano ei tullut vieraaseen maahan, olihan hän pelannut Suomessa aikaisemmin. Greg vietti kaksi kautta Kauhajoella.

Kotka on osoittautunut erittäin mukavaksi ja juuri sopivan kokoiseksi kaupungiksi, ja Kauhajoen jälkeenhän Kotka tuntuu ihan oikealta kaupungilta. Kaikki palvelut ovat lähellä ja kaupungissa riittää nähtävää ja takemistä.

    Greg Manganon mielipiteen vahvistaa hänen puolisonsa Christina DeVito, joka kertoo nauttivansa kävelystä ja retkeilystä Kotkan lukuisilla lenkkeily- ja luontoreiteillä. Christina myös odottaa jännityksellä päätöstä työlupahakemukseensa. Toiveissa olisi työskentely tarhaikäisten lasten ja koululaisten parissa. Hän haluaa auttaa lapsia ja nuoria kehittämään kielitaitoaan ja samalla avartamaan tietojaan uusista kulttuureista.

    High school -tähti Connecticutissa

    Greg Manganon koripalloura alkoi kotikaupungissa New Havenissa Connecticutissa, jossa hänet rankattiin high schoolista valmistumisvuonnaan 2008 osavaltion kymmenen parhaan koripalloilijan joukkoon. Mangano valittiin myös kaksi kertaa osavaltion all-star -joukkueeseen. High schoolissa Gregin pistekeskiarvo oli hänen valmistautumisvuotenaan peräti 26.

    Koripallo ei kuitenkaan aluksi ollut Gregin ykköslaji, vaan hän pelasi kahden vanhemman veljensä kanssa jääkiekkoa, kunnes omien sanojensa mukaan ”kasvoi liian pitkäksi.”

    High schoolin jälkeen Mangano oli varsin haluttu rekrytointikohde, ja lukuisat koriksen huippuyliopistot houkuttelivat miestä riveihinsä. Greg kuitenkin päätti toisin ja valitsi opinahjokseen kuuluisan Yalen yliopiston. Mainittakoon, että Yalen kaltaisiin yliopistoihin ei ”ilmoittauduta”, vaan valintakriteerit ovat erittäin tiukat.

    Niin, eihän ns. Ivy League -yliopistosarja, johon kuuluvat Yalen lisäksi mm. Harvardin ja Princetonin yliopistot, ole ensisijaisesti tunnettu urheilumenestyksestään. Halusin kuitenkin ennen kaikkea hyvän koulutuksen, ja kyllähän Ivy Leaguessakin koripalloilun taso on koko ajan noussut.

      Kysymykseen, miksi Greg valitsi pääaineekseen juuri valtiotieteet, hän vastaa naurahtaen, että se kiinnosti häntä. Sehän riittää. Opintotaustasta ei taatusti ole ollut haittaa Gregin kansainvälisen uran aikana, joka on vienyt häntä kulttuurista toiseen.

      Ivy Leaguen yliopistot eivät perinteisesti myönnä muiden yliopistojen tapaan urheilijaopiskelijoille ns. urheilustipendejä, mutta opiskelu on niissä kuitenkin mahdollista muillekin kuin upporikkaiden perheiden jälkeläisille.

      Yale myöntää opiskelijoille erilaisia stipendejä ja taloudellista tukea. Isäni oli veljieni ja minun yksinhuoltaja, ja kun muutkin kriteerit täyttyivät, oli opiskeluni Yalessa taloudellisesti mahdollista. Sain rahoitettua sen yliopiston taloudellisella tuella.

      Greg Manganp valittiin yliopistovuosinaan myös edustamaan USA:ta vuonna 2011 Universiadeissa Kiinassa tiukkojen karsintojen jälkeen. Joukkueen taso oli todella kova, olihan mukana mm. Draymond Greenin kaltaisia supertähtiä. Mainittakoon mielenkiintoisena yksityiskohtana, että USA pelasi myös Suomen joukkuetta vastaan. Tulos 124–64, USA ensin mainittuna.

      Oli tietysti erittäin suuri kunnia päästä edustamaan maataan, olivathan karsinnat joukkueeseen varsin tiukat. Kokemus oli kerrassaan mahtava. Tämän edustustehtävän teki hieman erikoiseksi se, että olimme palanneet yliopistojoukkueemme kanssa Kiinan matkalta vain pari viikkoa ennen Universiadien alkua, joten Kiinan koneessa istuminen tuli tutuksi, naurahtaa Greg.

        NBA:n portit eivät auenneet, mutta tie aukesi maailmalle

        Loistavan Yale-uran jälkeen Greg ilmoittautui NBA:n draftiin. Hänen avullaan Yale onnistui nousemaan Ivy Leaguen hänniltä kohti sen kärkeä. Greg teki viimeisenä yliopistovuotenaan 18,2 pistettä per ottelu, ja hänet nimettiin Ivy Leaguen All Star -joukkueeseen. Valmistuttuaan Greg osallistui useiden NBA-joukkueiden testileireille, mutta tie NBA:han ei auennut.

        Menin korkein odotuksin mm. Lakersin, Clippersin, Grizzliesin ja Celticsin testileireille, mutta sopimusta ei syntynyt. Yksi syy lienee se, että NBA:ssa ei vielä vuonna 2012 kunnioitettu Ivy Leaguen tasoa riittävästi. Halusin kuitenkin jatkaa pelaamista ja tehdä siitä itselleni ammatin.

          Asiantuntijoiden mukaan Greg Mangano olisi mitä todennäköisimmin valittu NBA:han, jos hän olisi ollut eurooppalainen. Greg itse arvioi yhdeksi syyksi myös sen, että siihen aikaan hän pelasi enemmän puhtaasti keskushyökkääjänä. Nythän hänet luokitellaan keskushyökkääjä-laituriksi.

          Greg pelaa nyt parasta koripalloaan

          Greg Manganon ensimmäinen pesti löytyi Turkista, ja sen jälkeen hän on Suomen lisäksi pelannut mm. Espanjassa, Saksassa, Ukrainassa, Belgiassa, Espanjassa ja viime kaudella Japanissa.

          Kun kokemusta löytyy mitä erilaisemmista korismaista ja kulttuureista, on pakko kysyä, missä – tietysti Kotkan jälkeen – Greg näkisi itsensä mieluiten pelaavan tulevina vuosina. Kysymys pitää luonnollisesti esittää myös Christinalle, ja vastaus onkin yhteinen ja yksimielinen:

          Kyllä Japanin kokemus oli todella hyvä ja maa varsin mielenkiintoinen. Mielellämme palaisimme sinne uudelleen. Asiat hoituivat esimerkillisesti, ja viihdyimme erinomaisesti. Toinen maa, jossa haluaisin vielä pelata ja asua, on Italia. Ovathan Christinan sukujuuretkin sieltä.

            Ihan kaikkialla ammattilaiskoripalloilijan elämä ei aina kuitenkaan ole aivan yhtä helppoa. Ammattimiehenä Mangano ei lähde entisiä työnantajiaan sen suuremmin moittimaan, mutta mainitsee Ukrainan kokemuksen olleen ”mielenkiintoinen”. Harjoitushallin lämpötila oli suunnilleen sama kuin ulkona, ja venäläisvalmentajan valmennusmenetelmät melko persoonallisia.

            Vaikka vuosia koripalloammattilaisena Gregillä on takanaan jo kymmenkunta, ei hän vielä suunnittele seuraavaa vaihetta elämässään kovinkaan aktiivisesti, vaikka toki jonkinlaisia ajatuksia hänellä tulevaisuudesta on.

            Kunhan pysyn terveenä, ei minulla ole mitään kiirettä pelaajauraani seuraavan vaiheen kanssa. Voisin kuvitella aktiiviuran jälkeen itseni bisnesmaailmassa, mahdollisesti ammattilaisurheilun puolella. Nyt kuitenkin olen pelannut viime ja tänä vuonna mielestäni elämäni parasta koripalloa.

              KTP:n tilanne näyttää hyvältä

              Greg Mangano uskoo KTP:n jatkavan joulutauon jälkeen siitä, missä joukkue oli ennen Joonas Lehtorannan syksyistä loukkaantumista. Ensimmäinen ottelu vahvistaakin Gregin ennen joulua antamaa arviota.

              Meillä on kasassa erittäin vahva joukkue, ehdottomasti yksi liigan parhaista. Joukkueen pelityyli kahden ison miehen viisikolla on aika poikkeava ja aiheuttaa vastustajille päänvaivaa. ”Jonttu” on huippuluokan takamies, ja nyt kun saimme DeAndre Danielsin vielä vahvistamaan porukkaa, tilanne näyttää hyvältä.

                Joulun Greg ja Christina viettivät yhdessä KTP:n keskushyökkääjä Joe Burtonin kanssa. Ruokalistalla oli mm. kanaa, lohta, paahdettuja perunoita ja tietysti glögiä.

                Ennen joulua sarjatauon aikana Christina ja Greg vierailivat Ivalossa nauttien revontulista lasikattoisessa iglussa.

                Elämys oli todella vaikuttava, siellä oli niin kaunista. Haluamme ehdottomasti vielä palata sinne uudelleen, sanovat Christina ja Greg yhteen ääneen.

                  TEKSTI: Ville Vainio KUVA: Greg Manganon albumi

                  Yhteistyökumppanit

                  2019-05/autosuni-logo
                  2019-05/dakar-petrooli
                  2019-05/datagroup
                  2019-08/eko
                  2019-05/ankkuri
                  2019-05/image001i
                  2019-05/haminakotka
                  2019-05/handelbanken
                  2019-05/kotkalogo
                  https://www.intersport.se/
                  2019-05/kso
                  2019-05/kotkanklubi
                  2019-05/kymen-sanomat.svg-
                  2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
                  2019-05/lamposulku
                  2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
                  2019-05/min-tamminen-logo-02
                  2019-05/logo-fin-fi
                  2019-05/nordea-masterbrand-500px-rgb
                  2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
                  2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
                  2019-05/risti-13-lukitustekniikka
                  2019-05/rudus-logo
                  2019-05/si
                  2019-05/spalding-logo-hirez
                  2019-05/steveco
                  2019-05/taeystuho
                  2019-05/visilogo
                  2019-05/sportia-0
                  2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
                  2020-10/logo-colour-rgb
                  2020-10/1603295200_stark-logo

                  Kotisivu & Design by Intendit Web Agency