KTP-Basketin kapteeni Topias Kuukkanen pelaa Bisonsia edustavaa Tiitus-veljeään vastaan Loimaalla perjantaina. Arkistokuva: Mikko Mäkelä.

KTP-Basketin kapteeni Topias Kuukkanen pelaa Bisonsia edustavaa Tiitus-veljeään vastaan Loimaalla perjantaina. Arkistokuva: Mikko Mäkelä.

Kuukkasen veljekset kohtaavat Loimaalla - "Itselläni on hieman extra-latausta"

Kun KTP-Basket suuntaa kulkunsa Loimaalle perjantaina, on ainakin joukkueen kapteenilla Topias Kuukkasella varmasti ylimääräisiä perhosia vatsassaan. 31-vuotias Topias nimittäin kohtaa vastapuolen joukkueessa eli Bisonsissa pelaavan kahdeksan vuotta nuoremman Tiitus-veljensä. Neljästä pelistään puolet voittanut KTP lähtee kamppailuun ennakkosuosikkina, vaikka kolme kertaa tällä liigakaudella hävinneellä Bisonsilla kotietu onkin.

Vihreävalkoiset löivät edellisellä kierroksella kotikentällään mestaruutta puolustavan Helsinki Seagullsin lukemin 84-79 erikoisessa ottelussa, jossa KTP teki 12 viimeisintä pistettänsä vapaaheittoviivalta.

Edellisen kerran KTP oli tehnyt 12 peräkkäistä pistettä vapaaheittoviivalta Karhuvuoren urheilutalossa melko tarkalleen 45 vuotta aiemmin kaudella 1978-1979, kun kotkalaiset pelasivat ykkösdivisioonassa.

KTP kohtasi 14.-15.10.1978 pelatussa kaksiosaisessa Suomen cupin loppuottelussa sarjaporrasta ylempänä pelanneen Helsingin NMKY:n.

Tuolloin käytössä oli systeemi, joka oikeutti alempisarjalaisen heittämään 12 tasoitusvapaaheittoa ennen Suomen cupin ottelun alkua.

Tuohon aikaan yksi ja sama pelaaja sai heittää kaikki heitot.

Muistan elävästi, kun kotkalaisen koripallohistorian taitavin kotimainen takamies, Ari "Arkko" Paananen, heitti tavoilleen uskollisesti kaikki 12 yritystä sisään ja KTP johti jo ennen ylösheittoa 12-0.

KTP voitti ottelun 121-114 ja kun kotkalaiset olivat voittaneet avausosan Helsingissä 122-116, juhlittiin Karhuvuoressa lokakuussa 1978 seuran historian ensimmäistä Suomen cupin voittoa yhteispistein 243-230.

- Seagulls-matsissa onnistuttiin varsinkin puolustuspäässä, mikä täytyykin olla meidän identiteettimme, kun mennään kautta eteenpäin.

- Olemme silloin parhaimmillamme, kun pääsemme stopeista juoksemaan transition-hyökkäyksiä. Kaikki lähtee tietenkin 1 vs 1 -puolustamisesta.

- Levypallopelaaminen oli myös parempaa kuin parissa aiemmassa matsissa ja hyökkäsimme aika hyvin kohti koria. Pääsimme sitä kautta myös vastustajaa reilusti enemmän vapaaheittoviivalle, mistä ne ratkaisevat pisteet lopussa kaivettiin, Topias Kuukkanen tiivistää Seagulls-pelin.

Bisonsin päävalmentajana toimii Juri Heinämäki, joka oli toissakaudella KTP:ssä Roope Mäkelän apuna.

Pelaajista Emil Uotila ja Vesa Heinonen ovat ex-vihreävalkoisia.

208 senttimetriä pitkä Dylan Painter on ollut paras pistemies (17.8) ja DeVante Brooks on kunnostautunut levypalloissa (11.3).

- Bisons on tässä sarjassa hyvin erilainen kuin moni muu jengi. Sillä on todella kookas etulinja ja se pyrkii pelaamaan paljon palloa lähelle koria.

- Itselläni on tietenkin hieman extra-latausta, kun pääsen ensimmäistä kertaa pelaamaan pikkuveljeä vastaan "virallisesti".

KTP-kipparia kiusasi viime kaudella peukalo, mutta nyt näyttää paremmalta, vaikka ilman takaiskua ei nytkään ole kausi alkanut.

Avausottelussa Salossa Kuukkanen tykitti kaikki bonusheittonsa (4/4) pussiin ja kolmosten osumistarkkuus on neljän pelin jälkeen edelleen kova 46.7% (7/15).

- Oma kesäharjoittelukausi meni tosi hyvin. Ei ollut mitään ihmeellistä ja pääsin terveenä harjoittelemaan laadukkaasti koko kesän tutussa ympäristössä ja porukassa.

- Myös preseason meni hyvin lukuun ottamatta pientä uutta kolhua viime kaudelta tuttuun vammaan, mutta sekin menee parempaan suuntaan koko ajan.

Markise Davisin pelit KTP-Basketissa päättyivät lyhyeen ja Loimaalla mukana on taas vanha tuttu Roydell Brown.

Bisons-KTP-Basket. Korisliigan ottelu Loimaan liikuntahallissa perjantaina 20.10. kello 18.30. Tervemenoa!

Otteluennakon tarjoaa Kotkan Työterveys!

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA

Yhteistyökumppanit

2022-09/jako-logo3
2021-09/mm-kotkamills-rgb
2019-05/autosuni-logo
2022-09/footer-filmbutik-logo
2021-03/port-of-haminakotka-logo-1-rivi-rgb
2023-01/satama-areena
2019-05/datagroup
2019-08/eko
2019-05/ankkuri
2019-05/handelbanken
2019-05/kotkalogo
https://www.intersport.se/
2019-05/kymen-sanomat.svg-
2019-05/lahitapiola-kaakkois-suomi-rgb-sininen
2019-05/lamposulku
2019-05/marina-cafe-laituri-led-kuva
2019-05/min-tamminen-logo-02
2019-05/omasp-logotype-cmyk-tm-slogan
2019-05/op-kymenlaakso-rgb-vasen
2021-10/kotkan-energia-vaakalogot-kotkanenergia-rgb-vaaka-logo-vihrea
2019-05/risti-13-lukitustekniikka
2019-05/si
2019-05/steveco
2019-05/taeystuho
2019-05/visilogo
2019-05/sportia-0
2019-10/ekami-tekijo-iden-tekija-logo-mag-1024x512pix-jpg
2020-10/1603295200_stark-logo
2021-06/kso
2021-06/players

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency