
KTP-Basket palasi näyttävällä esityksellä Korisliigan kakkoseksi Joensuussa keskiviikkona. Loppunumerot Joensuu Areenassa kirjattiin 91-102 (48-45).
KTP onnistui erinomaisesti saamaan ärhäkkyydellään kotijoukkueen pelin sen verran raiteiltaan, että isännät eivät kääntämään ottelua hallitessaan sitä avauspuoliskolla.
Toisella puoliskolla mentiinkin kotkalaiskomennossa. Sefton Barrett tasoitti ja vei heti perään vapaaheittoviivalta vieraat johtoon muutama minuutti tauon jälkeen, ja vähitellen KTP hivuttautui karkuun isänniltä.
Ensimmäisen 20 minuuttisen aikana vain kerran kolmen pisteen heitoissa onnistunut KTP tykitti toisella puoliskolla seitsemän kertaa kaaren takaa. Jussi Eskolan illan ainoa kolmonen upposi loistavaan saumaan reilu minuutti ennen kolmannen neljänneksen loppua vieden KTP:n seitsemän pisteen johtoon (69-76).
Päätösneljänneksen puolivälissä kaukoheitot olivat kääntämässä ottelua. Ville-Pertti Lind kuittasi bonusviivan takaa Darren Fellsin kolmosen, jolla Kataja oli päässyt kahden pinnan päähän (80-82, ja hetkeä myöhemmin Jeb Ivey pussitti kolmosen viedden KTP:n seitsemän pisteen johtoon (81-88).
KTP ei hämmentynyt edes Barrettin loukkaantumisesta muutama minuutti enneen loppua, vaan sisään tullut Milos Dobras heitti jääkylmän kolmosen ja vei vieraat kahdeksan pisteen johtoon (86-94). Tämä johto antoi KTP:lle puskurin Katajaa vastaan, ja isäntien rikkoessa ja sortuessa virheisiin hyökkäyksissä KTP:llä ei lopulta ollut suuria vaikeuksia pitää johtooan lopuun asti.
- Pelattiin hyvin, pitää olla todella onnellinen. Koko joukkue oli ratkaisevassa roolissa, mutta Milosilta todella hieno esitys. Hän on ollut loukkaantuneena eikä peliaikaa ole paljon tullut, KTP:n päävalmentaja Ray Ailus sanoi URHO-tv:n haastattelussa otetlun jälkeen.
Katajan luotsi Jukka Toijala kaipasi joukkueeltaan enemmän asennetta.
- Pitää aika paljon katsoa tätä videolta. Ei pärjätty 1-1-tilanteissa missään puolella kenttää. KTP oli intensiteetiltään ja askeleltaan meitä kovempi. Alussa oli mahdollisuus karata mutta annoimme palloa pois eikä tiedetty miten hyökätään. KTP:n aggressiivisuus vaikutti peliimme, myönsi Toikka.
KTP-Basket Katajaa vastaan: Jerald Fields 31/7, Sefton Barrett 27/9, Jeb Ivey 17/1/6 syöttöä, Ville Pertti Lind 11/7, Milos Dobras 9/3, Clifton Jones 4/1, Jussi Eskola 3/2, Mikael Holme 0/1, Robert Juvonen -/-, Juho Lehtoranta -/-
