KTP-Basket.fi
Hot Topic
Yhteistyössä mukana
KTP:lle neljäs peräkkäinen voitto

 ktp-honka_barrett

 

KTP-Basket otti kauden 28:nnen voittonsa, kun se kaatoi Espoon Hongan pistein 81-73 Steveco Areenalla keskiviikkoiltana.

KTP johti ottelua ensimmäisestä heitosta lähtien. Toisen neljänneksen alussa Jeb Iveyn kori kasvatti kotijohdon jo 17 pinnaan (29-12), ja tauolle mentiin mukavassa 11 pisteen KTP-johdossa  (42-31).

Kolmannen neljänneksen puolivälissä Honka säikäytti kotiyleisöä viemällä neliminuuttisen 13-0 ja nousemalla KTP:n kantaan ja numeroihin 51-50.  Vähän myöhemmin vieraiden pirteimpiin pelaajiin kuulunut Corey Belser tasoitti tilanteeksi 53-53 vapaaheittoviivalta. Toista vaparia Belser ei saanut koriin, , eikä Honkaa nähty koko iltana johdossa, sillä Clfton Jones nosti KTP:n uudestaan johtoon ja Miksu Holme upotti pallon kahdesti bonuskaaren takaa koriin ennen neljänneksen päättymistä. Näin KTP pääsi viimeiselle kympille kahdeksan pisteen johdossa (61-53).

Jukka Matisen kolmonen reilu minuutti ennen loppua toi Hongan vielä tilanteeseen 76-71, mutta KTP selvitti llopun tyylikkäästi ja korjasi neljännen peräkkäisen voittonsa Korisliigassa. 

- Hyvä voitto meiltä. Tiesimme, että Honka on pelannut viime aikoina huonosti, mutta on aivan erilainen pelatessaan hyvää joukkuetta vastaan. Ja me olemme hyvä joukkue. KTP:N päävalmentaja Ray Ailus toteaa torstain Kymen Sanomissa.

- Hävisimme, koska KTP pelasi lopun fiksummin. Se käytti kaikki virheemme hyväkseen, pisti kolmoset pussiin ja juoksi nopeita, näki ottelun ratkaisun Matinen.

KTP:n urakka jatkuu jo perjantaina, kun sarjassa kakkosena oleva kotkalaisjoukkue matkustaa sarjakärki Pyrinnön vieraaksi Pyynikille.

KTP-Basket Honkaa vastaan: Jeb Ivey 22/3, Sefton Barrett 20/5/5 syöttöä, Mikael Holme 11/2, Jerald Fields 8/13, Clifton Jones 7/4, Jussi Eskola 7/1,  Ville-Pertti Lind 4/0, Robert Juvonen 2/0, Milos Dobras -/-

 

ktp-honka_barrett matinen

 

ktp-honka_clifton

 

ktp-honka_yleisö

Kuvat: Pekka Vainio

 



Takaisin
Edellinen ottelu
Seuraava ottelu
Ottelukalenteri 2011-2012
Sarjataulukko