PELURI PETTI ”PERHESYILLÄ”

KUVA: Matt Williams jr. oli KTP-Basketissa eräänlainen "lonely rider" - yksinäinen ratsastaja tai oman tien kulkija. Puheenjohtaja Jyrki Lindströmin mukaan jenkin vaihtaminen on arpapeliä mutta se voi olla myös mahdollisuus.

WILLIAMSISTA TULIKIN KYMILÄINEN

KTP-Basketin korisliigajoukkueen lauantaina jättänyt amerikkalaiskoripalloilija Matt Williams jr. pyysi eroa kotkalaisseurasta valheellisin perustein. Niin Williams itse kuin pelaajan agenttikin vetosivat ”perhesyihin”; Williamsin perhe on saamassa lisäystä toukokuussa, ja peluri halusi kotiin Yhdysvaltoihin. Todellisuudessa hän lensikin Kreikkaan ja allekirjoitti siellä vuoden sopimuksen GS Kymis -seuran kanssa.

KTP:ssa ei purematta niellä moista petturuutta. Puheenjohtaja Jyrki Lindström haistoi palaneenkäryä jo perjantaina, jolloin Williamsin sopimus purettiin.

- Oli ala-arvoista vedota perhesyihin. Jallitus meni niin pitkälle, että Matt kertoi isänsä varanneen hänelle lennon lauantaiksi Jenkkeihin. Osoitehan oli sitten aivan toinen. Jos Williams olisi sanonut rehellisesti, miten asiat ovat, olisimme päästäneet hänet siinäkin tapauksessa menemään. Eihän täällä kannata väkisin pitää pelaajaa, joka ei ole valmis panemaan kaikkea likoon seuran eteen, toteaa Lindström.

Ilman kipurahoja ei KTP:n tarvinnut Williamsista luopua. Vaikkei pelaajan sopimuksessa ollutkaan ns. ulosostopykälää, sai seura miehestä korvauksen.

- Se kattaa vahvistuksen vaihtamisesta aiheutuvat kulut, kuten esimerkiksi uuden pelaajan lennot Suomeen sekä palkkakuluja ensi alkuun, selvittää Lindström.

Kun Williamsin lähtöä olivat juonittelemassa sekä pelaaja että agentti, on Lindströmillä selvä viesti asiainhoitajalle.

- Agentin ei tarvitse enää soitella meille pelaajakaupoissa, ja kerromme muillekin hänen touhuistaan, lataa Lindström.

KTP-Basketin puheenjohtaja peräänkuuluttaa myös kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) roolia tällaisissa tapauksissa.

- Kansainvälinen liitto antaa seitsemän päivän jälkeen urheilijalle peliluvan uuteen seuraan, vaikka vanha seura ei olisi lähtöä hyväksynytkään. Eli lajin kattojärjestön sopimukset eivät pidä, sanoo Lindström ja vakuuttaa, että KTP ei pidä kiirettä Williamsia koskevien dokumenttien välittämisessä FIBA:aan.

Kovin moni korisliigajoukkue on joutunut vaihtamaan vahvistusta – jotkut useampiakin – tämän kauden aikana. KTP:llekin se on tuttua vuosien varrelta, ja joskus taannoin vitsailtiin, että seura ansaitsisi Finnairilta kanta-asiakasedut jatkuvasta ilmasillasta New Yorkin ja Helsingin välillä.

Loppuvuosi näytti hyvältä, kun vaikean alkukauden jälkeen KTP:n peli loksahti uomiinsa. Joukkueen kotimaiset ja vahvistukset löysivät kentällä yhä paremmin toisensa, mikä konkretisoitui pitkänä voittoputkena.

Lindström kuitenkin paljastaa, ettei nimenomaan Williamsin kanssa ollut aina ihan helppoa.

- Hänelle sopeutuminen oli vaikeaa, ja jouduimme tekemään paljon töitä sen kanssa. Miehellä oli syksyn aikana kaikkiaan viisi asiainhoitajaa, ja tämä viimeinen sitten teki temput meille pelaajan kanssa.

Vahvistuksen vaihtaminen kesken kauden on aina arpapeliä.

- Nyt se on kuitenkin pakonsanelemaa, ja haku on päällä kaiken aikaa. Suomessakin olisi vapaana joitakin pelaajia, mutta etsinnät on ulotettu myös kauemmaksi. Williamsin lähtö on harmillista, mutta sitä voidaan pitää myös mahdollisuutena. Joskus voi haaviin saada isojakin kaloja, ajattelee Lindström positiivisesti.

Matt Williams jr:n uusi seura GS Kymis on tällä hetkellä Kreikan 14 joukkueen pääsarjassa jumbona (12 ottelusta kaksi voittoa). Sillä on lyhyt historia; GS Kymis perustettiin vuonna 2010, minkä jälkeen se nousi kuudessa vuodessa aluesarjasta Kreikan liigaan. Keväällä 2017 seura oli pääsarjassa 12:s ja viime vuonna seitsemäs.

Seuran kotipaikka on 28.000 asukkaan Kymin kaupunki runsaat 100 kilometriä Ateenasta koilliseen. Matt Wlliams jr:sta tuli siis seurasiirron myötä kymiläinen.

TEKSTI: Matti Järvinen KUVA: Mikko Mäkelä

Yhteistyökumppanit